Suomalaistutkijat saattoivat tehdä mullistavan havainnon: Koira löytää koronaviruksen laboratoriotestiä luotettavammin haistamalla

Hajuerotteluun koulutetut koirat saattavat suoriutua koronaviruksen toteamisesta luotettavammin kuin laboratoriokokeet, selviää Helsingin yliopiston alustavista havainnoista.

Koirien tarkan hajuaistin käyttö koronaviruksen tunnistustehtävissä voi osoittautua mullistavaksi välineeksi epidemian hallinnassa, hehkuttaa Helsingin yliopisto tiedotteessaan. Hajuerotteluun koulutetut koirat ovat aiemmin palvelleet menestyksekkäästi muun muassa syöpää sairastavien tunnistamisessa.

Koulutetut koirat ovat alustavissa tutkimuksissa onnistuneet erottamaan terveiden ja koronainfektioon sairastuneiden virtsanäytteet toisistaan. Havainto tehtiin yliopiston eläinlääketieteellisen ja lääketieteellisen tiedekunnan yhteistutkimuksessa.

– Meillä on ennestään vankka kokemus koirien kouluttamisesta hajuerotteluun. Oli mahtavaa nähdä, miten nopeasti koirat omaksuivat jälleen uuden hajun, sanoo tutkimuksen ja DogRisk-ryhmän johtaja Anna Hielm-Björkman.

Tutkimusta jatketaan ja laajennetaan

Tutkimusta aiotaan nyt laajentaa. Yliopiston tutkijat aloittavat potilasnäytteiden laajan keräämisen varmistaakseen alustavat havainnot. 

Koiria aiotaan jatkokouluttaa Tutkijat selvittävät myös, mitä koirat sairastuneiden näytteistä tunnistavat ja kuinka kauan sairastumisen jälkeen.

Alustavien testien perusteella koirat saattaisivat suoriutua tehtävästä nopeasti ja yltää jopa luotettavampiin tuloksiin kuin nykyiset molekyylipohjaiset laboratoriokokeet.

– On varmistettava monia asioita, ennen kuin hajuerottelua päästään soveltamaan käytännössä, sanoo infektiosairauksien professori Anu Kantele Helsingin yliopistosta.

– Analysoimme suuren määrän sokkoutettuja näytteitä sekä potilailta, jotka ovat saaneet positiivisen koronatestituloksen, että verrokkiryhmältä, jonka tulos on ollut negatiivinen. Osa verrokeista on terveitä, osa sairastaa esimerkiksi jotakin muuta hengitysteiden infektiota.

Hajuerotteluun koulutettuja koiria voisi jatkossa hyödyntää koronavirustartunnan saaneiden tunnistamisessa useissa tehtävissä esimerkiksi vanhainkodeissa, sairaalahenkilökunnan seulonnassa ja tullin palveluksessa lentokentillä.

Lue myös:

    Uusimmat