Tuija Piepposen Afrikka on huikeita värejä, luonnon ihmeitä ja ennen kaikkea upeita ihmisiä. Piepponen kertoo elämästä sodan runtelemassa Eritreassa, minne hän muutti 1990-luvulla ex-miehensä vanavedessä.
Tuija Piepponen tapasi ja rakastui ex-mieheensä Hagos Berhaneen Suomessa. Suomeen aviopari alkoi myös rakentaa elämäänsä, kunnes vuosikymmen vaihtui 1990-luvun puolelle.
Tuolloin Berhanen kotimaan Eritrean ja Etiopian pitkäaikainen sota päättyi ja Eritrea itsenäistyi. Rauhoittuneen tilanteen myötä Berhane halusi lähteä käymään vihdoin kotona.
− Halusin tuolloin muutosta elämään. Niinpä ajattelin, että perkule, lähdetään! Hagos lähti edeltä ja hommasi asunnon. Minä pistin kämpän myyntiin Kuopiossa, ja tulimme 2-vuotiaan poikamme kanssa perässä, Piepponen kertoo.
Hyvästit länsimaisille mukavuuksille
Vaikka Eritrean tilanne oli sodan jäljiltä rauhoittunut, maan infrastruktuuri oli rapistunut pahan kerran.
− Välillä ei ollut sähköä eikä vettäkään, mutta Hagosin sukuun nähden meillä oli harvinaisen hyvät olot. Ja kyllä hätä keinot keksii! Opin todella arvostamaan hienouksia Suomessa.
Paikan päällä puoliso ryhtyi auttamaan maansa kansalaisia yliopiston vapaaehtoispalvelun kautta. Hän jakoi tietoa terveydestä ja ehkäisystä sekä vaati tytöille oikeutta päästä kouluun ja töihin sekä ylipäätään lukutaidon edistämistä.
− Itse pääsin kulttuuriministeriöön töihin. Opetin vapautusliikkeen naisille ja miehille kolme kuukautta teatteria. Se oli elämäni huikeimpia kokemuksia!


