Suomalaiskaivoksessa ei tarvitse pelätä

Tunnelin seinissä on alkumatkasta valoja. Syvemmälle mentäessä niitä ei enää ole, turvallisuussyistä.

– Kun on pimeää, näkee aiemmin vastaantulevien autojen valot, kertoo autoa kuljettava kaivosmestari Sami Heikkinen.

Lukuun ottamatta auton pitämää kolinaa kaivoksessa on hiljaista. Hiljaista, pimeää - ja turvallisen tuntuista. Suomalaisilla kaivoksilla ei voisikaan sattua Chilen kaltaista kaivosturmaa.

– Meillä on käytännössä aina pakotie kaivoksesta. Chilessä sitä ei ollut ajateltu ihan loppuun saakka. Pidämme myös katastrofiharjoituksia ja harjoittelemme pelastautumista säännöllisin väliajoin yhdessä Lohjan pelastuslaitoksen kanssa, sanoo Tytyrissä tehdas- ja kaivospäällikkönä toimiva Sampsa Sysilä.

Työntekijät kulkevat työpaikalleen usein hissillä. Monien eri autoreittien lisäksi kaivoksessa on myös paljon hätäpoistumisteitä. Hätäpoistumistie tarkoittaa käytännössä puutikkaita, jotka nousevat kapeaa kuilua pitkin aina syvältä maan alta maan pinnalle.

– Kerran vuodessa pitää kulkea nämä rappuset läpi. Mutta saisi olla todella suuri hätä, että näitä käytettäisiin hätäpoistumiseen, kaivosmestari Heikkinen sanoo.

Puuportaat päätyvät siis maan pinnalle - eräätkin katsomamme tikkaat näkevät päivänvalon lohjalaisen firman edustussaunan vieressä. Luukun saa auki vain sisäpuolelta, jottei kukaan vahingossakaan innostuisi laskeutumaan siitä kaivokseen.

Pitkät puutikkaat vievät pohjalta pinnalle

Hätäpoistuminen on siis hallinnassa. Kaivoksessa on syviä kuiluja, joihin räjäytettyä kiveä pudotetaan. Sinne ei kuulemma ole kukaan ihminen ikinä pudonnut.

– Yleisin vamma on nilkan nyrjähdys, kun joku hyppää autosta ja kivi pyöräyttää jalan ympäri, Heikkinen kertoo kaivoksen työtapaturmista.

Toki joskus on jouduttu kutsumaan ambulanssi maan alle, kun esimerkiksi kivi on pudonnut ihmisen päälle. Näitä tapaturmia pyritään ehkäisemään päivittäin hakkaamalla luolien katosta irtokiviä pois.

Ilmassa tuntuu kivipölyä - tai oikeammin sanottuna kvartsipölyä. Juuri tämän pölyn takia kaivosmiesten keuhkoja tarkkaillaan usein.

Kuulostaa siis normaalilta työpaikalta ja normaaleilta työtapaturmilta. Missä kaikki jännitys? Mihin hävisi ahtaanpaikankammoni? Miksi en jännitä edes valtavan syviä louhoksia? Ehkä kuitenkin suuri kuilu saa miettimään, miten kaivos voi pysyä koossa.

– Tämä pysyy ihan ilman laskemista - tai ainakaan itse en menetä yöuniani miettimällä, että romahtaako tämä. Kivilaatu on pehmeää ja sitkeää, ja mahdollistaa erilaiset kaaret ja holvet, Heikkinen sanoo.

Kaivosmies nauttii itsenäisyydestä

Tytyrin kaivoksessa työskentelee tällä hetkellä 23 ihmistä. Paikkoja oli 25:lle, ja kahta puuttuvaa onkin haettu avoimella haulla jo jonkin aikaa. Kaivostyöhön voi kuitenkin oppia vain töissä - siihen ei ole olemassa tutkintoa. Usein kaivosmieheksi ryhdytään oppisopimuskoulutuksella.

– Tekemällä taidon saa. Mutta jos tulee ammattimies, niin mielellään haluamme hänellä olevan kokemusta maanalaisesta kaivostoiminnasta. Pitää myös olla poraustaitoinen ja panostustaitoinen. Sellaisia tyyppejä ei hirveästi työvoimatoimistoissa ole.

Kaivoksen keski-ikä on reilut neljäkymmentä. Edellisen oppisopimuskoulutusporukan keski-ikä lähenteli viittäkymmentä. Kaivosmiehet ovat ammatiltaan muun muassa sähkömiehiä, muurareita, kirvesmiehiä ja rengasasentajia.

– Koulutus ei kerro mitään siitä, mitä rupeat kaivoksella tekemään. Tämä on ihan oma maailmansa.

Tytyrissä kaivosmiehet työskentelevät aamukuudesta iltapäiväkahteen. Puoli kahden aikaan räjäytetään. Räjäytyksestä tulee myrkyllisiä kaasuja. Silloin onkin hyvä aika lopettaa työnteko ja jatkaa vasta seuraavana aamuna.

Kaivosmies Ari Behm on juuri panostamassa räjäytystä varten, kun satumme hänen luokseen sokkelikossa. Kaivosmestari Sami Heikkinen on aiemmin kertonut, ettei kaivosmiehen palkalla rikastu, vaan työtä tehdään enemmänkin kutsumusammattina.

– Kaivostyö viehättää sen takia, että se on itsenäistä. Ja välillä joutuu ajattelemaan, mitä tekee - ettei aina vain tulla työpaikalle ja tehdä samoja hommia, Behm kertoo.