"Suomalaiset ymmärtävät mistä yleisurheilussa on kyse"

Sebastian Coe, kuva:Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Sebastian Coe, kuva:Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Julkaistu 12.01.2010 15:25(Päivitetty 12.01.2010 23:14)

Helsingissä piipahtanut Lontoon 2012 olympialaisten johtaja Sebastian Coe haluaa, että Lontoon olympialaiset muistetaan muustakin kuin urheilusta.

- Totta kai urheiluelämykset ovat isoin juttu. Mutta haluaisin, että Lontoon olympialaiset olisivat silta myös muihin, urheilun ulkopuolisiiin elämyksiin. Meidän tapahtumaorganisaatiossa on mukana myös täysin urheilumaailman ulkopuolelta tulevia päteviä ihmisiä, ja uskon, että tämä on meidän vahvuutemme. Se oli yksi valteistamme myös hakuprosessissa. Tiimimme on todella vahva, Coe kehui.

- Tällä hetkellä kisojen suhteen ei ole huolia, ainoastaan haasteita. Taloudellisesti kisojen tilanne, lamasta huolimatta, on hyvä. Olemme budjetissa, joka on noin 2 miljardia puntaa. Rahoitus tulee yksityiseltä sektorilta, meillä on 25 liikekumppania, ja neuvottelut ovat kesken lisäkumppaneiden saamiseksi.

Vuoden 2008 Pekingin olympialaisia on kuvattu ylivertaisiksi olympialaisiksi, joista on mahdoton pistää paremmaksi. Coe sanookin suoraan, ettei heidän ole tarkoitus kilpailla jo pidettyjen kisojen kanssa.

- Olympiakisojen kauneus on niiden erilaisuus. Kukaan ei tule Lontooseen odottaen, että se olisi kuin Peking. Eihän kukaan mennyt Pekingiinkään hakemaan samanlaisia kokemuksia mitä sai Ateenassa.

Suomeen olympialaisia, ainakaan kesäolympialaisia, on turha haaveilla, mutta Coe ei usko, että edes Euroopassa järjestettäisiin Lontoon jälkeen moniin vuosiin kesäkisoja.

- Muut maanosat ovat tässä vahvoilla. En pidä kisojen jakamistakaan eri maiden kesken mahdollisena. Se on aivan liian vaikeaa järjestelyiden kannalta. Täytyy muistaa, että olympialaisten lisäksi pitää järjestää myös paralympialaiset, joka sekin on haaste. Jalkapallossa kisoja on jaettu kahden maan kesken, mutta uskon, että Uefa tai Fifa ovat kokemustensa jälkeen samaa mieltä kanssani. On parempi pysyä yhdessä maassa.

Ansaitut kisat

Jotain on Suomellekin tarjolla, sillä Helsingissä järjestetään vuoden 2012 yleisurheilun EM-kisat. Coe on selvästi tästä hyvillään.

- Urheiluhulluna, erityisesti yleisurheiluhulluna kansana, suomalaiset ansaitsevat arvokisansa. On todella hienoa, että vuoden 2012 EM-kisat ovat juuri täällä Helsingissä. Tämä kaupunki ja tämä maa ymmärtävät mistä yleisurheilussa on kyse. Ei kisojen järjestäminen vähän ennen olympialaisia ole keneltäkään mitään pois, Coe päätti.

(MTV3-STT)

Katso: "Helsingissä todella ymmärretään yleisurheilua" (Tulosruutu 12.1.2010)

Sumo video id