Suomalaiset luomumarjat käyvät kaupaksi – viennin arvo miljoonia euroa

Viime vuonna Suomessa myydyistä marjoista noin puolet oli luomumetsämarjoja. Vientiin päätyy mustikkaa, puolukkaa ja lakkaa, kertoo Elintarviketurvallisuusvirasto Evira.

Viime vuoden tuottoisin luomumarja oli mustikka. Luomumustikan poimintatulot olivat yli viisi miljoonaa euroa.

Luomulakka tuotti reilu miljoona euroa ja luomupuolukka noin 600 000 euroa.

Suomesta viedään ulkomaille merkittäviä määriä luomumetsämarjoja, varsinkin mustikkaa, puolukkaa ja lakkaa.

Eviran mukaan viennin arvo vaihtelee vuosittain kolmen ja viiden miljoonan euron välillä. Pääosa viennistä on pakastettua puolukkaa ja mustikkaa.

Se että marja kasvaa luonnossa, ei vielä tee siitä luomua. Luomun vaatimus on, ettei poiminta-alueilla ole käytetty kemiallisia lannoitteita tai kasvinsuojeluaineita kolmena edellisenä vuotena.

Poimija ei saa luomumarjasta parempaa korvausta kuin muista marjoista.  

Lue myös:

    Uusimmat