Suomalaiset Khao Lakin silminnäkijät synkkinä

Hyökyaallosta Thaimaan Khao Lakissa hengissä selvinneet suomalaiset ovat järkyttyneitä ja pelkäävät useiden maanmiestensä menehtyneen turmassa. Paikassa oli lomalla satoja suomalaisia. MTV:n uutisten toimittaja Kari Lumikero tapasi Khao Lakin silminnäkijöitä Thaimaassa.

Vapaaehtoistyöntekijä Janne Miikkulainen kertoo paikallisista olosuhteista:

- Ei tällaisella pienellä kyläsairaalalla ole mahdollisuus hoitaa katastrofia. Olemme nähneet uskomattomia asioita, ihmisiä makaamassa perähuoneissa yksin ilman perheenjäseniä. Tämä on ollut rankka kokemus.

Asko Kajanoja kertoo omasta pelastautumisestaan ja vahvistaa turman vaatineen suomalaisuhreja:

- Menin kahden huoneiston parvekeikkunan lasin läpi. Sitten heräsin, olin ollut tajuttomana.

Näitko sinä siellä muita suomalaisia uhreja?

- Valitettavasti.

Kuolleita?

- Valitettavasti.

Kuinka monta?

- Kolme

Paareilla loukkaantuneena maannut Virve Puumalainen vahvistaa myös tilanteen vakavuuden:

- Se hyökyaalto vei meidät rannalta. Se kuljetti minua kolme kilometriä veden alla. Paiskauduin päin puuta. En saanut henkeä ja luulin, että kuolen. Sain vain ruhjeita. Pääsin helpolla verrattuna muihin suomalaisiin. Keuhkot ovat vähän kärsineet ja alaruumis on...

- Täällä on paljon suomalaisia. Monet ovat menettäneet perheensä ja lapsia...

(MTV3)

(Huomenta Suomen erikoislähetys 29.12.2004)

Lue myös:

    Uusimmat