Suomalaisesta ruisleivästä kertova Leipää ja limppua -näyttely on avoinna Hotelli- ja ravintolamuseossa Helsingissä. Näyttelyssä selviää mm. millaista leipää leivottiin Ruotsin näkkileivän ja Pietarin limpun välissä. Ja myös se, onko leivällä ja limpulla eroa.
Kuumilla nuotiokivillä paistuneet kakkarat piti syödä heti, sillä ne kovenivat jäähtyessään. Hapan ruisleipä säilyi ja parani vanhetessaan. Leivän nostattaminen hapantaikinalla on tuhansia vuosia vanha keksintö. Suomalaiset oppivat taidon germaaneilta. Hapanleivän juuri säilyi taikinatiinun uurteissa ja hiivaleivän käyte kerättiin talteen oluen vaahdosta.
Leipä oli ennen vanhaan jokapäiväistä perusruokaa, kaikki muu oli leivän särvintä. Itä-Suomessa leivottiin ruisleipää vähintään kerran viikossa ja ruokaleipä oli aina tuoretta ja pehmeää. Länsi-Suomessa leipää leivottiin vain muutaman kerran vuodessa. Arkileipä oli kovaa, kuivattua ruisreikäleipää. Pohjois-Suomessa syötiin ohraleipää. Vehnäleipä oli arvokasta juhlaleipää.
Ruis jauhettiin kuorineen kokojyväjauhoiksi. Jauhoja käytettiin säästeliäästi ja taikinaan lisättiin pettua, akanoita, kuivattua jäkälää ja sammalta muulloinkin kuin katovuosina. Muinaisessa Egyptissä leipä oli vain ylhäisön ruokaa ja orjat söivät puuroa. Pohjolassakin leivottiin eri säädyille omat ruokaleivät. Hienoista kuorituista jauhoista tehtiin herrainleipää ja karkeista seulomattomista jauhoista väenleipää.
Lisää tietoa:www.hotellijaravintolamuseo.fi
(Mtv3-STT)