Suomalaisen näpeissä Kansainvälisen olympiakomitean miljardibisnes

Timo Lumme on KOK:n tv- ja markkinointiosaston toimitusjohtaja.

Suomalaissyntyinen Timo Lumme johtaa Kansainvälisen olympiakomitean, KOK:n tv- ja markkinointiosastoa. Kysymys on valtavien kokonaisuuksien johtamisesta. KOK neuvotteli Eurooppaan uuden TV-sopimuksen Discoveryn kanssa. Se kattaa vuodet 2018-2024, ja on olympiakomitean verkkosivujen mukaan arvoltaan noin 1,3 miljardia euroa.

Amerikkalaisen NBC-kanavan kanssa tehty sopimus on arvoltaan peräti seitsemän miljardia euroa ja se on voimassa vuoden 2032 kisoihin. Kyseinen sopimus on KOK:n taloudellinen selkäranka tuleviksi vuosiksi.

- Kansainvälisten tv-yhtiöiden kiinnostus olympialaisia kohtaan on yhä suurta, Lumme sanoo MTV Sportille.

55-vuotias Lumme johtaa myös ryhmää, joka neuvottelee Kansainvälisen olympiakomitean sponsorointikuviot, vaikka miehen työpanoksesta isompi aika meneekin tv-oikeuksiin liittyvien asioiden parissa.

- Kyllä olympialaisten sponsorointi kiinnostaa yhä yrityksiä maailmanlaajuisesti. Seuraavat kolmet kisat pidetään Aasiassa, joten sieltä suunnalta on kiinnostus nyt kovaa, Lumme kertoo.

KOK:n yhteistyökumppaneiden kanssa tehdyt sopimukset ja niiden arvot ovat liikesalaisuuksia. Sports Business –julkaisun mukaan KOK:n kaksi vuotta sitten Panasonicin kanssa julkaisema yhteistyösopimus on arvoltaan noin 300 miljoonaa euroa.

Negatiivista uutisointia

KOK:n yhteistyökumppaneilta saamat tuotot ovat kasvaneet 25 prosenttia. Olympiakomiteaa ja koko aatetta on viime vuosina riepoteltu kansainväkisessä mediassa. Muun muassa doping ja korruptio on liitetty asiaan.

- Tuo keskustelu on ehkä vaikuttanut negatiivisesti KOK:ta ja instituutiota kohtaan. Mutta se ei ole vähentänyt yritysten kiinnostusta itse olympialaisia kohtaan, Lumme vakuuttaa.

Lumme uutti Suomesta pois viisivuotiaana, ja palasi vain armeijan ajaksi. Mies hankki juristin koulutuksen Englannissa ja asuu perheensä kanssa nyt Sveitsissä. KOK takoo miljardiluokan tulosta, yksi tärkeä tekijä sen takana on Lumme.

- Olen osa isoa joukkuetta. Tärkeintä tässä asiassa on paroni de Coubertinin (1863-1937, nykyaikaisen olympialaisten perustaja) luoma aate. Olympia-aate leviää ympäri maailman, Lumme sanoo vaatimattomana.

Jotenkin niin suomalaiseen tapaan.

Lue myös:

    Uusimmat