Suomalainen yksinpurjehtija hurjassa tilanteessa Intian valtamerellä

Suomalainen yksinpurjehtija Ari Känsäkoski joutui hankalaan tilanteeseen Intian valtamerellä, kun hänen veneensä masto katkesi noin 1 000 merimailia Madagaskarin eteläpuolella. Känsäkoski kilpailee lokakuussa alkaneessa Global Solo Challenge -kilpailussa. Hänen alkuperäisenä tavoitteenaan oli kiertää maailma 130–150 päivässä.

Perjantaina Känsäkosken Class 40-tyyppisestä ja Fuji-nimisestä veneestä katkesi ensin mastoa kannatteleva vantti. Hetkeä myöhemmin koko masto katkesi. Tiedotteen mukaan Känsäkoski on kunnossa eikä suomalaisella ole akuuttia hätätilannetta. Katkennut masto on kiinnitettynä veneen kannelle.

– Jokin pienempi saderintama tuli niskaan isolla rullaavalla aallolla ja melkein 20 solmun tuulella. Otin myrskypurjeenkin pois, mutta sekään ei auttanut, ja masto lähti pumppaamaan isoissa aalloissa ja katkesi. Se putosi siististi paaraan ja mikään osa ei osunut runkoon, Känsäkoski kuvaili tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan Känsäkoski suunnittelee taustajoukkojensa kanssa parhaan mahdollisen reitin, jotta vene saadaan sopivaan suojasatamaan. Suomalaispurjehtija on kaukana valtamerellä, sillä Kapkaupunkiin oli perjantaina matkaa yli 1 300 merimailia ja Australian länsirannikolle yli 3 000 merimailia. Yksi merimaili vastaa 1 852 metriä.

Kilpailun järjestävä organisaatio ja paikalliset meripelastuksen vastuuviranomaiset ovat tiedotteen mukaan ajan tasalla Känsäkosken tilanteesta.

 

Lue myös:

    Uusimmat