Suomalainen pianonsoitonopettaja on kärvistellyt tutkintavankeudessa kuukausien ajan Intiassa – salakuljetuksesta epäilty nainen HS:lle: "Me emme pitäisi koiriakaan tällaisissa oloissa"

Suomalainen pianonsoitonopettaja pidätettiin Intian Mumbaissa viime vuonna. Tieto naisen vangitsemisesta tuli suomalaismedioiden tietoon viime syksynä. Nyt suomalaisnainen kertoo Helsingin Sanomille, millaista pahamaineisessa vankilassa on.

Mirva Pasma, 59, kertoo osallistuneensa kesällä 2019 tietoisesti rikokseen: hän todella yritti salakuljettaa 28-vuotiaan srilankalaisen naisen Eurooppaan.

Pasma on virunut kesäkuun lopusta lähtien mumbailaisessa Bycullan naisvankilassa tutkintavankeudessa.

Hänen mukaansa sellittömässä vankilassa ”rikotaan ihmisoikeuksia järkyttävällä tavalla”: yli 260 vankia pidetään vanhassa vankilarakennuksessa, jonka seinät ovat lian ja homeen peittämät.

Vanginvartijat pahoinpitelevät vankeja

Vankilassa ei ole sellejä, vaan Pasma kertoo nukkuvansa patjalla salimaisessa tilassa 80 muun vangin kanssa.

Vangit herätetään aamuviideltä ja makuutilojen ovet avataan tunteja myöhemmin. Hiljaisuus alkaa jo puoli seitsemän illalla.

– Täällä on alkeellista. Järjettömän alkeellista. Me emme pitäisi koiriakaan tällaisissa oloissa, Pasma kuvailee paikkaa, jossa ei ole yksityisyyttä.

Pasmalle on parhaimmillaan tai pikemminkin pahimmillaan luvassa voi olla useiden vuosien vankeusrangaistus oloissa, joita ei toivoisi pahimmalle viholliselleenkaan.

Jopa vankilan vartijat pahoinpitelevät toisinaan vankeja – joko itse tai sitten yllyttämällä vankeja toistensa kimppuun. Pasma kertoo, ettei häntä ole vielä pahoinpidelty.

Ruoka- tai terveydenhuolto karmaisevassa kunnossa

Intialaismediatkin ovat kirjoittaneet vankilan karuista olosuhteista. Esimerkiksi terveydenhuolto ei ole parhaimmasta päästä.

Myöskin ruoasta valitetaan – ja ihan syystä. Mumbai Mirror -lehden mukaan vangit saavat aamiaiseksi riisiä ja teetä – ulkomaalaiset saattavat saada pav-leipää. Lounaalla riisin kylkiäisenä on vihanneksia, leipää ja linssikastiketta. Samanlainen satsi tarjoillaan myös illalliseksi. Lounaan ja illallisen välissä suuta kostutetaan teellä.

Tutkintavankeus venynyt kuukausien mittaisiksi

Sen lisäksi, että olot ovat äärimmäisen epäinhimilliset, vankeja pidetään suuressa epätietoisuudessa. Pasma ei esimerkiksi tiedä, mistä kaikesta häntä syytetään, tai miten hänen tapauksen käsittely edistyy ja etenee.

Hän odottaa edelleen, että hänen hakemuksensa vapautumisesta takuita vastaan käsiteltäisiin. Syytteitä ei ole toistaiseksi nostettu.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan Pasman seuraavan kuulemisen pitäisi tapahtua tammikuun alussa. Pasma ei kuitenkaan odota suuria – onhan hänen tapauksensa käsittelyä siirretty aiemminkin, viimeksi joulukuussa.

Voit lukea Mirva PAsman koko haastattelun Helsingin Sanomien verkkosivuiltta. Artikkeli on vain tilaajille. 

Lue myös:

    Uusimmat