Saaga S -dokumenttielokuva nappasi ensimmäisen palkinnon kansainvälisillä Equus Film Festival -elokuvafestivaaleilla.
Saaga S – satu suomenhevosesta -dokumentti kertoo koskettavan tarinan eräästä kaikkien aikojen menestyksekkäimmästä ravihevosesta, kolminkertaisesta Kuninkuusravit-voittajasta Saaga S tammasta.
Dokumentti voitti myöhään sunnuntaina Suomen aikaa ensimmäisen palkinnon kansainvälisillä Equus Film Festival -elokuvafestivaaleilla. Festivaaleilla nähtiin kolmen päivän aikana yli 80 hevosaiheista elokuvaa eri puolilta maailmaa, kymmenistä eri maista.
– Saagaa kiiteltiin todella koskettavasta tarinasta ja hienosta Suomen luonnon kuvauksesta. Jo mukaan pääsy oli yllätys ja voitto tietenkin ihan mahtavaa, elokuvan ohjaaja Kai Kuntola kertoo tiedotteessa.
– Haluan omistaa tämän elokuvan suomenhevoselle ja tietenkin Saaga S tammalle, joka onnistuu yllättämään meidät kerta toisensa jälkeen!
Festivaaleilla oli kaksi pääteemaa, Amerikan villien mustangien pelastaminen ja hevosterapia maailmanlaajuisesti.