Suomalainen design-blogaaja menestyy maailmalla

Yli miljoona lukijaa kuussa houkuttavan The Cool Hunter -blogin toinen kirjoittaja, Tuija Seipell, tekee sitä, mitä moni haluaisi. Hän metsästää työkseen kiehtovia ilmiöitä ympäri maailman, on satojen ihmisten tavoittelema ja toimii työssään pitkälle intuition ohjaamana.

– Omalta osaltani blogin kirjoittaminen alkoi vuonna 2006, kun lähetin sen perustajalle, Bill Tikosille, sähköpostia, jossa arvostelin tuolloin kaksi vuotta julkaistun blogin tekstin tasoa! Samassa ajatustenvaihdossa Billille selvisi, että olen itse kirjoittaja ja hän tarjosi mahdollisuutta kirjoittaa blogissa, naureskelee Seipell.

Maailman valokeilassa

Lähes 30 vuotta Pohjois-Amerikassa asunut suomalainen ei osaa nimetä nykyistä titteliään. Maailman seuratuimman kulttuuri- ja design-sivuston kirjoittajalla on taustaa liike-elämän taitajana, tulkkina, konsulttina ja maahantuojana sekä kirjoittajana.

Parhaillaankin hän työskentelee blogaamisen ohella kahdessa konsulttiyrityksessä ja kirjoittaa muun muassa liike-elämä- ja design-alan lehtiin. Hänellä on valta päättää, mistä lukijat, joihin kuuluu tavallisten lukijoiden lisäksi liuta nimekkäitä liike-elämän vaikuttajia ja medioita, puhuvat.

– Ne, varsinkin pienet yritykset, jotka blogin sivuilla mainitaan, ottavat usein yhteyttä äimistyneinä siitä, että apua, heillä on sähköpostit tukossa ja yhteydenottojen tulva, mitä me nyt teemme, varoittaa Seipell.

Vaativaa vapautta

Seipellin työ ammattiblogaajana eroaa tavallisen harrastelijakirjoittajan arjesta. Ilmoituksia uusista, kiinnostavista tuotteista ja ilmiöistä satelee päivittäin läjäpäin. Melkein mikä tahansa voi olla kiinnostavaa, toisaalta sivuille ei päädy mitä tahansa.

Vaikka blogia päivittää pääasiassa vain kaksi henkilöä, hän ja Bill, heillä on yhteyshenkilöitä ympäri maailman, jotka varmistavat, että blogiin pääsevät ilmiöt ovat olemassa ja todellisuudessa maininnan arvoisia. Toimittajina Seipell ja Tikos huolehtivat juttujen taustoista ja tasosta hyvin tarkasti. Erittäin tärkeää on, että blogin sivuille haluavilla on tarjota hyviä kuvia. Visuaalisuus on verkkomaailmassa korostuneessa osassa.

Tietoliikenneyhteydet korostuvat muutenkin blogin rakentamisessa. Kirjoittajat työskentelevät eri maissa ja juttuvinkit tulevat blogaajien omien havaintojen lisäksi faneilta ja muilta blogin seuraajilta ympäri maailman.

– Voin saada Billiltä sähköpostia ja läjän kuvia vaikka keskellä yötä, että voisiko nämä saada huomiseksi julki, ja kysyn, että minun vai sinun aikaa, sanoo Seipell.

Juttuaiheiden kelpoisuus ja kiinnostavuus testataan helposti Twitterin ja Facebookin kaltaisissa verkkoyhteisöissä. Jopa sadat blogin fanit reagoivat hetkessä blogaajien raportoimiin uusiin löytöihin.

Toisaalta blogilla ei ole määrättyä päivitystahtia, joten kirjoittajilla on myös suuri vapaus työssään. Joskus blogi voi hyvinkin olla jopa viikkoja päivittämättä, mitään julkaisupakkoa ei ole.

Uskallusta olla omaperäinen

Designin parissa työskennellyt ja suomalaisia brändejä maailmalle aikoinaan liikemaailman tehtävissä vienyt Seipell harmittelee, että suomalaisista merkeistä tunnistetaan edelleen ne samat tekijät kuin hänen tullessaan Amerikkaan.

– En tiedä, mistä se johtuu, että meiltä ei ole tullut uusia, suuria nimiä. Suomessa ei ehkä uskalleta olla erilaisia ja tueta omaperäisyyttä. Samanlaisia tuotteita tulee paljon vastaan, mutta koska kilpailua on tänä päivänä niin paljon, on yritettävä erottautua joukosta, analysoi Seipell.

Hän uskoo, että todelliset lahjakkuudet löytävät tiensä pinnalle, mutta se vaatii uskallusta. Seipellin kollega Bill törmäsi aikoinaan suunnittelija Sanna Annukan suunnittelemaan maitotölkkiin. Hän kiinnostui tuotantoon päätymättömästä työstä, mutta Annukka kieltäytyi kunniasta päätyä sen ansiosta blogiin.

– Hän jäi mieliimme ja seurasimme hänen uraansa siitä lähtien. Eipä aikaakaan, kun Marimekko teki Annukasta suunnittelijansa, eikä hän enää taida kaivata meidän blogiamme, myhäilee Seipell.

Superblogaaja kertoo, mistä kuumimmat design-ideat tulevat

Lue Subin Design-viikosta täältä

Eira Talka/MTV3

Kuvat: MTV3, Colourbox, Lehtikuva, www.thecoolhunter.net

Lue myös:

    Uusimmat