Sujunut Helsingissä hyvin - nimetön työnhaku kiinnostaa muuallakin
Helsingin kaupunki on kokeillut nimetöntä työnhakua joihinkin virkoihinsa noin vuoden ajan.
Menetelmän toivotaan vähentävän rekrytointisyrjintää, tiedostamatontakin.
Käytännössä nimetön työnhaku toimii siten, että työnhakijat täyttävät normaalisti sähköisen hakemuksen kaupungille. Hakemuksesta kuitenkin poistetaan muun muassa hakijan nimi, ikä, sukupuoli ja syntymäpaikka. Hakemuksia käsittelevät eri henkilöt kuin ne, jotka valitsevat haastatteluun kutsuttavat henkilöt.
Helsingin kaupungin nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio kertoo, että nimettömän työnhaun kautta on täytetty jo muutamia työtehtäviä. Tavoitteena on loppuvuoteen mennessä saada haun kautta kokemuksia yhteensä 20 rekrytoinnista. Laition mielestä menetelmä vähentää syrjinnän mahdollisuuksia, kunhan nimetön työnhaku on laajaa ja systemaattista.
– Nimetön työnhaku pakottaa miettimään huolellisesti etukäteen, mitkä tiedot ja pätevyydet ovat todella tärkeitä työtehtävän kannalta. On myös tärkeää tehdä etukäteen asteikko, jolla hakemuksia arvioidaan.
Monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkosto Moniheli on kysellyt maahanmuuttajilta heidän kokemuksiaan asiasta. Projektityöntekijä Melis Ari-Gürhanli sanoo, että nimetön työnhaku auttaa lähinnä toisen polven maahanmuuttajia tai Suomeen jo lapsena saapuneita.
– Vaikka hakemus tehtäisiin nimettömänä, käy ansioluettelosta lopulta ilmi, mistä maista työkokemusta ja koulutusta on hankittu.
Nimetöntä työnhakua on kokeiltu myös Espoossa. Lisäksi sen puolesta on tehty valtuustoaloitteita myös esimerkiksi Tampereella, Kuopiossa ja Tuusulassa.
Uusimmat
-
07:02
Ukraina: Venäjä räjäytti Kahovkan padon, ukrainalaisjoukot edenneet Bahmutin alueella – MTV seuraa sotaa
-
06:55
HIFK iski Jori Lehterällä kiinni sen pahimpaan puutteeseen – nyt isolta, pahalta ja punaiselta voi odottaa vain yhtä asiaa
-
06:33
James May MTV:n haastattelussa: Tämän roadtripin olisi voinut jättää väliin – "Aivan hirveää"
-
06:29
Kuolettava kivisade sinkosi päänkokoisia murikoita puolen kilometrin päähän rusikoiden rakennuksia ja autoja – katso videolta poikkeuksellisen onnettomuuden tuhoja
-
06:20
Seitsemän edustajaa tai varaedustajaa myöhästyi vaalirahailmoituksen tekemisestä – tiettävästi kallein vaalikampanja Helsingin vaalipiirissä
-
06:20
Vegas antoi Floridalle tylyn kylvetyksen – Anton Lundellin maali ei tuonut lohtua panttereille
-
06:16
Alaston mies seisoi kotikeittiönsä ikkunassa alasti ja tyydytti itseään – sopimaton näytös lopetti 16-vuotiaan nuoren mainostenjakajan uran lyhyeen
-
06:07
Epäily: Suomen ja Viron välillä liikutettiin laittomasti tuhansia tonneja jätettä – laajan ympäristörikosjutun käsittely alkaa oikeudessa
-
05:59
Sotatieteilijä Ilmari Käihkö: Ukrainan sodanjohdolla on kaksi kauhuskenaariota
-
05:46
Haitissa tulvat ja maanvyörymät aiheuttaneet yli 40 ihmisen kuoleman – "Vahinkojen suuruus on huomattava"
-
05:23
Kanadan pinta-alasta yli 3 miljoonaa hehtaaria on palanut – varoitus historian vakavimmasta maastopalokaudesta
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seurasi sotaa 5.6.2023
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
Lataa lisää