Sudenkaataja, Kiirus, Xstina – tässä oudoimmat nimiehdotukset

Suomessa omalle kullanmurulleen saa keksiä uuden nimen melko vapaasti, kunhan nimi noudattaa kotimaista nimikäytäntöä ja sopeutuu nimistöön, kertoo Oikeusministeriön nimilautakunnan sihteeri Juhani Ketomäki.

Viime vuosina nimilautakunta on puoltanut uusiksi pojannimiksi muun muassa Pookia, Kiirusta ja Mesaa. Tytönnimiin on lisätty vanhempien luovuuden ansiosta nimet Sadenna ja Semella.

Mikä tahansa mielikuvituksen hedelmä ei mene lautakunnan sihdin läpi. Hylättyjen pojannimien listalle kuuluvat muun muassa Atominos, Thmas, Jackerina, Uncas ja Haor siksi, että ne sotivat liian vahvasti suomalaista nimistöä vastaan. Tyttöjen nimistä on hyllytetty esimerkiksi Xstina ja Leijondotter.

Vuosien takaa Ketomäki muistaa, että kerran pojalle ehdotettiin nimeksi Sudenkaatajaa. Sekään ei tosin ole yhtä villi ehdotus kuin Brfxxccxxmnpcccclllmmnprxvclmnckssqlbb11116, jonka ruotsalaisvanhemmat yrittivät antaa nimeksi pojalleen vuonna 1991.

– Useimmat vanhemmat kai ajattelevat lapsen etua, mutta eivät mieti, että nimen takia voidaan myöhemmin vaikka kiusata, Ketomäki sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat