USA, 2002. Ohjaus: Rob Minkoff. Käsikirjoitus: Bruce Joel Rubin. Kuvaus: Steven Poster. Leikkaus: Priscilla Nedd Friendly. Tuotanto: Douglas Wick, Lucy Fisher. Pääosissa: Geena Davis, Hugh Laurie, Jonathan Lipnicki, Michael J. Fox. Kesto 78 min.
Jatko-osa Stuart-hiiren edesottamuksista on, kumma kyllä, ykkösosaa ilmeikkäämpi. E.B Whiten klassikkoromaanin maailma on elokuvassa kiiltokuvamaisen viaton ja vanhahtava, vaikka tapahtumapaikka onkin päivitetty nykyajan New Yorkiksi. Elokuva on lapsikatsojien kannalta turvallisen siisti, sillä siitä puuttuvat väkivalta, seksi, ronski kielenkäyttö ja kaikenlainen säädyttömyys. Sievistelevä maailma tuntuu toisinaan hieman teennäiseltä, vaikka vanhanaikaisuus onkin käsikirjoituksessa selvästi tietoista ja toisinaan jopa tahallisen ylilyötyä.
Littlen perhe on ykkösosan jälkeen kasvanut pienellä tyttärellä, mutta tarinan keskipisteenä loistaa tietysti perheen keskimmäinen, adoptoitu Stuart, joka käy koulua ja yrittää harrastaa samoja asioita kuin muutkin ikäisensä pojat. Mutta Stuartilla sattuu olemaan yksi suuri henkilökohtainen ongelma: hän on hirvittävän pieni ja kaiken lisäksi vielä hiiri. Stuartille on jatko-osassa annettu enemmän luonnetta ja liikkumatilaa. Nyt väistetään myös ykkösosaa rasittaneet jahkailevat johdannot ja henkilöhahmojen esittelyt.
Stuart 2:een tuo jännitteitä haavoittunut ja koditon pikkulintu Margalo, joka panee naisellisilla kujeillaan Stuartin pään pyörälle. Margalo ei ole kuitenkaan aivan niin puhtoinen kuin antaa ymmärtää. Lajienvälisen romanssin ja rakastavan Littlen perheen keskellä tipunenkin löytää itsestään uutta jaloutta ja kasvaa kunnioittamaan perhearvoja. Eläimet puhuvat jälleen tekniikan avittamana sulavasti filosofoiden ihmisiä syvällisemmin maailman asioita ja omaa elämäänsä. Suosikkihahmoni on ykkösosastakin tuttu persialaiskissa Snowbell, näennäisäkäisen roolin omaksunut perheenjäsen, jonka hauras itsetunto on loppujen lopuksi helposti voideltavissa.
Elokuvaan on ripoteltu sekä pikkulapsille suunnattua suoraviivaista hölmöilyhuumoria sekä seurana istuville aikuisille omia koukkuja. Lemmenkujeissaan Margalo ja Stuart esimerkiksi parkkeeraavat Stuartin leikkiautolla television eteen ja katsovat Hitchcockin Vertigoa, elokuvaa miehestä, joka rakastuu huijarinaiseen. Aikuiset hoksaavat hauskan rinnastuksen Stuartiin ja Margaloon.
Elokuvan näyttelijät, erityisesti ääninäyttelijät, tekevät hyvää työtä tulkitessaan tarinaa suomeksi. Olisin silti halunnut kuulla, miten Melanie Griffith kujertaa alkuperäisversiossa Margalona. Jatko-osan maailma on visuaalisesti jännittävä ja värikäs. Tarinan rasitteena on kuitenkin se, että se on liiaksi perhe-elokuvien kaavoihin kangistunut: mukaan on pakattu liian tuhti paketti lastenelokuville tyypillisiä opetuksia.
Teksti: Minna Karila
Kuva: CTS Egmont