Stora Enson tulipalon sammutustyöt jatkuvat maanantain puolelle: aiempi savuhaitta on nyt saatu eliminoitua

Stora Enson tulipalon sammutustyöt voivat levittää savua laajalti – mikäli savua ajautuu asuntoalueelle on syytä poistua vaikutusalueelta 0:20
Katso myös video: Stora Enson tehtaan tulipalosta aiheutuvista savuhaitoista varoitettiin lauantaina.

Aiemmin asuinalueita haitannut savunmuodostus on pelastuslaitoksen mukaan vähentynyt merkittävästi. 

Stora Enson Varkauden tehtaalla lauantaina puuhakekasoissa syttyneen tulipalon sammutustyöt jatkuvat edelleen, Pohjois-Savon pelastuslaitokselta kerrotaan.

– Olemme varautuneet siihen, että sammutustoimet jatkuvat yöllä ja aamulla seuraavan kerran tarkastellaan, miltä tilanne näyttää, sanoo päivystävä palomestari Mikko Hynninen STT:lle.

Pelastuslaitoksen mukaan palosta ei ole aiheutunut vaaraa sivullisille, mutta siitä muodostui aiemmin sunnuntaina runsaasti savua, jota kulkeutui myös asuinalueille.

Pelastuslaitos kehotti sunnuntaina päivällä poistumaan savun vaikutusalueelta tai suojautumaan sisätiloihin ja pysäyttämään rakennuksen ilmastoinnin, mikäli savua kulkeutuu alueelle.

Sunnuntai-iltaan mennessä savunmuodostus oli vähentynyt siinä määrin, ettei haittaa asuinalueille enää ollut.

– Aikaisempaan nähden ollaan huomattavasti paremmassa tilanteessa. Savu leviää järven suuntaan ja näyttää nousevan ylös, Hynninen arvioi iltakahdeksan aikaan.

Ahlströminkadulla syttynyt palo havaittiin lauantaina ennen aamukymmentä, ja paikalla on ollut koko ajan runsaasti pelastuslaitoksen yksiköitä. Palo saatiin rajattua aikaisessa vaiheessa, eikä siinä ole sattunut henkilövahinkoja.

Lue myös:

    Uusimmat