Keskiviikkona Deep Purple soittaa loppuun myydyssä Helsingin Jäähallissa ja torstaina Joensuun Areenassa. Purplen kitaristi Steve Morse kertoo haastattelussamme työskentelystään bändissä ja kiertue-elämän kielteisistä puolista.
Deep Purplen tuoreimman, Rapture Of The Deep -levyn vahvuuksia on Steve Morsen kitaran ja Don Aireyn urkujen saumaton yhteistyö.
Steve Morse kehuu bändikavereitaan vuolaasti:
- Don Airey on voimakas muusikko, jonka kanssa on helppo soittaa. Koko bändin kanssa on helppo soittaa. Huomasin sen heti bändiin liityttyäni. Roger Glover osaa kirjoittaa biisejä ja tuottaa. Hän osaa soittaa kitaraa ja bassoa. Hän on työskennellyt monessa bändissä ja tuottajana monen bändin kanssa. Hän on bändissä hahmo, joka tarkkailee asioita ja tuntuu liimaavan koko bändin yhteen.
- Ian Paice on valtavan tarkka rumpali, mutta hän soittaa silti erittäin joustavasti, jämähtämättä koskaan paikalleen. Hän luo hyvän fiiliksen bändiin ja saa muut tuntemaan olonsa mukavaksi soittaessa.
- Don Airey on uskomaton kosketinsoittaja. Hän improvisoi jotakin uutta joka kerta kun soittaa kappaleen. On hienoa päästä improvisoimaan hänen kanssaan. Joka keikalla meillä on osuuksia, joissa improvisoimme. Don osaa lukea ajatukseni ja tajuaa välittömästi mihin suuntaan olen viemässä melodiaa, muuttaen sointujaan sen mukaisiksi. Kun minä esitän ideani uudeksi kappaleeksi, hän ei koskaan kysy mitkä ovat soinnut tai sävellaji. Hän osaa soittaa mukana heti soittoni kuullessaan. Hänen ei tarvitse puhua sanaakaan musiikista, hän voi vain soittaa.
- Ian Gillan kirjoittaa paljon sanoja ja melodioita erillään meistä muista. Sitten hän tulee studiossa samaan huoneeseen esittelemään meille valmiita ideoitaan. Sitten hän laulaa itsekseen soittomme mukana, muttemme kuule hänen lauluaan sillä hän laulaa ilman mikrofonia. Kun levy alkaa valmistua, soitto-osuudet ovat jo pitkällä, emmekä tiedä miltä se tulee kuulostamaan laulun kanssa. Ian on kehitellyt laulujutut siten ettemme me muut ole kuulleet niitä. Kuulin Rapture Of The Deepin ensi kertaa kunnolla vasta kun se oli jo valmis. Meillä on oma outo tapamme työskennellä, mutta niin on kaikilla muillakin bändeillä.
- Pidän Rapture Of The Deep -albumista koska tuottaja Michael Bradford antoi tällä kertaa bändin kehitellä itse ideansa. Bananas-levyllä Michael jopa teki biisejä meille ja oli paljon määräävämmässä roolissa. Hän haki radiohittiä ja otti enemmän paineita. Tällä toisella kerralla hän sanoi, että unohdetaan radio ja MTV, tehkää mitä itse haluatte.
- Levyn kappaleiden kirjoittaminen ja nauhoittaminenkin kesti vain muutaman viikon ja kiekko valmistui nopeammin kuin olimme luulleet. Ian Gillan joutui koville omien osuuksiensa kanssa, sillä veimme hänelle joka päivä uuden kappaleen jotta hän voisi kirjoittaa sanat ja viimeistellä laulumelodiat. Tahti oli normaalia tiiviimpi. Sanoimme hänelle päivittäin: "Ole nero ja muista että ihmiset opettelevat sanoituksiasi tästä ikuisuuteen, joten niiden pitää olla hyvät"! Ian selvisi hommasta, mutta se kesti jopa pidempään kuin musiikin sävellys.
Jammailun osuus tuntuu olevan livesoitossanne nykyään jopa suurempi kuin ennen sinun liittymistäsi, Ritchie Blackmoren aikana.
- Hyvä jos niin on. Jokaisen soittajan persoona vaikuttaa asioihin. En tunne Ritchie Blackmorea, mutta hän oli hyvä ohjailemaan bändiä ja saamaan muista soittajista irti hyviä suorituksia, mutta ohjattuna hänen haluamaansa suuntaan. Nykyään olemme demokraattisempi bändi ilman yhtä johtajaa. Se ei toimi aina, mutta onneksi meillä on tällä hetkellä bändissä persoonallisuuksien yhdistelmä, joka toimii musiikillisesti. Voimme vaihtaa nopeasti suuntaa tai ideaa jos huomaamme ettei jokin toimi. Minun filosofianani on syöttää jatkuvasti uusia ideoita konekiväärin nopeudella. Bändi Deep Purple päättää sitten yhdessä mitkä ideoistamme toimivat ja mitkä eivät. Kun ideoita on riittävästi, niissä on ennemmin tai myöhemmin myös käyttökelpoisia. En halua valita bändin suuntaa vaan antaa bändille paljon vaihtoehtoja joista valita yhdessä.
Onko sinun helppo tietää mitkä ideasi sopivat Purplelle ja mitkä Steve Morse Bandillesi?
- Suurin osa ideoistani menee hukkaan koska en muista niitä kaikkia. Minun suurin lahjani on siinä että keksin paljon ideoita. Minulla ei ole niistä ikinä pulaa, joten en edes kirjoita niitä kaikkia ylös. Minulla oli aikoinaan laatikoittain nauhoja ideoistani. Sitten oli aika jolloin tallensin ne tietokoneelleni. Nykyään keksin niitä silloin kun tarvitsee. Levybisnes on lähes kuollut muusikoiden kannalta. Jos saat levysi ikinä julkaistua, se päätyy internetiin ja harva ostaa sitä. Valtaosa muusikon työstä on nykyään keikkailua, matkustamista, keikkojen odottamista, lentokoneiden odottamista ja bussien odottamista. Siinä ei jää paljon aikaa ideoiden äänittämiselle. Musiikkia kirjoittaa silloin tällöin kun levyä alkaa äänittää studiossa. Jatkuva ideoiden äänittäminen ei kuitenkaan kiertueilla onnistu. Yleensä toimin studiossa niin, että keksin ideoita, jotka menevät nauhalle. Seuraavana päivänä kuuntelen ideat ja päätän mistä ideoista pidän. Seuraavan päivän kuuntelu on erittäin tärkeä lopullisen levyn kannalta. Jos idea kuulostaa yhä seuraavana päivänä hyvältä, työ sujuu. Jollei, asia on korjattava.
- Deep Purple on bändi jonka jäsenet on kasattu alun perin muista bändeistä. Siihen kerättiin erityisen lahjakkaat muusikot muista kokoonpanoista, joten joka puolella ympärilläni on poikkeuksellista lahjakkuutta. Kun olin Dixie Dregs -bändissä, olin vähemmän demokraattinen kuin Purplessa. Dixie Dregsissä toin omia ideoitani muille kunnes he päättivät että minä saan yksin vastata koko musiikista. Se bändi kokeili kaikkia ideoitani. Nyt Deep Purplessa läpi menee vain osa ideoistani. Kirjoitussessioissamme kuuluu jatkuvasti pyyntöni: "Kokeillaan nyt edes"!
Olet kitaristien kitaristi, teknisesti valtavan taitava soittaja ja kitaralehtien kansista tuttu kasvo. Onko kaltaisesi soittajan vaikea antaa tilaa myös koskettimille?
- Don osaa soittaa silmät kiinni yhdellä kädellä kaiken mitä minä soitan ja paljon sellaista mitä minä en osaa. Hän voisi helposti jättää kitaran varjoonsa, mutta hän on niin hyvä, että koskettimet ja kitara soivat yhdessä. Kuten Jon Lord, Don löytää koskettimista kitaran kanssa yhteen sopivat soundit. Myös Jon oli siinä loistava.
- Don tuli ensimmäistä kertaa bändiin vain tuuraamaan sairastunutta Jonia. Bändillä oli mielessä muu nimi kun Jon lopulta erosi. Minä puhuin Donin puolesta ja pyysin muita miettimään, voisiko kukaan muu todellakaan hoitaa hommaa paremmin kuin Don oli tuuraajana tehnyt. En enää edes muista kuka se toinen nimi, oli mutta kyseessä oli Gillanin, Gloverin ja Paicen vanha kaveri, joka oli päätetty ottaa bändiin jo ennen kuin Don tuli tuuraajaksi. En koskaan tavannut häntä, mutta hänkin oli kiireinen ja lopulta Don voitti bändin puolelleen. Don ei ole pelkästään nopea sormistaan ja tarkka korvistaan. Hän on kasvanut rock & rollin mukana, mutta hänellä on paljon outoja vaikutteita rockin ulkopuolelta. Hän voi soittaa raskasta heviä nauttien siitä ja mennä sitten musiikillisesti vasemmalle outoihin jazzjuttuihin. Hän muistaa paljon klassisia teoksia ja valtavasti jazzia.
- Jon Lordista jäi mieleeni hienona asiana se, että kun muu bändi torjui jonkun ideani, Jon saattoi vielä vaatia heitä kokeilemaan ja sulattelemaan sitä. Sekä hän että Don ovat uskomattoman hyvin soittamaan korvakuulolta. Molemmat soittavat myös upeita Hammond-urkujuttuja. Kun liityin Purpleen, Jonin urkusoolojen osuus Ritchien kitarasooloihin verrattuna oli ollut pitkään melko pieni, etenkin levyillä. Liityin bändiin fanina ja sanoin heti aluksi, että yksi asia jota kaipaan ovat urkusoolot. Liityttyäni sain kappaleita opetellakseni kuunneltavikseni Ritchien soittamia keikkoja nauhoituksina ja Joe Satrianin keikkoja. Vuosilta 1993 ja 1994. Tavallaan en tunnistanut niistä nauhoista sitä Deep Purplea, jonka fani olin. Kaipasin särkynyttä voimakasta urkusoundia. Bändi kuulosti liian sievältä, eikä urkusooloja ollut tarpeeksi. Kaipasin instrumenttiosuuksiin paksuutta ja ne jutut, joita kitara soitti yksin olisi mielestäni pitänyt soittaa kitaran ja urkujen yhdessä. Hush ja Woman From Tokyon keskiosuus olivat sellaisia juttuja joita kaipasin settiin. Opittuani tuntemaan bändin ja keskustelemaan heidän kanssaan, saatoin sanoa mitä halusin. Ja jotkut asiat muuttuivat vähän.
- Osa ehdotuksistani ei ole vieläkään mennyt läpi. Kuten se, että haluaisin tehdä lyhyempiä kiertueita useammin, sen sijaan että ne kestävät vuosia! Muiden jäsenten lapset ovat aikuisia, mutta minulla on kouluikäisiä lapsia ja haluaisin tavata heitä. Se on ainoa asia josta olemme eri mieltä. Toisaalta tuo on bisnestä ja vakavasti puhuttuna he ovat kuunnelleet minua musiikillisissa asioissa. Olemme menneet kohti klassista Machine Head -soundia, jonka halusin kuulla jälleen.
- Myös Roger Glover ja Ian Gillan ovat innokkaita muuttamaan settilistaa ja etsimään klassisen kauden kappaleita joita ei ole soitettu pitkään aikaan tai ikinä. Sellaisia ovat Fools, Demon´s Eye ja Into The Fire. He tietävät että settilista on ollut lähes sama todella pitkään ja vaihtelua tarvitaan.
- Minun ehdotukseni on ollut aina, että joka ilta täytyisi vaihtaa jotakin. Vaikka se olisi vain yksi kappale, se on parempi kuin saman setin soittaminen kahdesti peräkkäin. Sitten valomiehillä on valmiiksi printatut settilistat ja he pyytävät meitä noudattamaan sitä, mutta muutamme settiä silti. Vuoden 2006 alussa soitimme miltei koko Rapture Of The Deep -levyn, ehkä jopa liikaa uusia kappaleita.
Jos sinun pitäisi valita kolme levyäsi edustamaan sinua kitaristina, mitkä ne olisivat?
Soololevyni High Tension Wires, Southern Steel Steve Morse Bandiltä, Dixie Dregsin Full Circle. Pidän paljon itse tuottamistani levyistä, koska niillä on pelkästään omia ideoitani!
Millaisena muistat nykyään aikasi Kansasin jäsenenä?
- Tavallaan se muistutti nykyistä aikaani Deep Purplessa. Muistan Kansasista lähinnä kuinka teimme ensimmäistä Kansas-levyäni Power. Istuimme koko bändi kauniin talon kellarissa ja vaihdoimme ideoita. Se tehtiin rauhassa ja ilman paineita. Vähitellen paineet kasvoivat ja seuraavan levyn aikoihin tunsin oloni todella epämukavaksi. Levy-yhtiö painosti meitä kirjoittamaan hittejä. Kun bändi yritti vetää hittien suuntaan, minä vedin eri suuntaan. Kirjoitin instrumentaaliosuuksia ja muuta kuin hittejä. Yhdistelmä ei ollut oikea. En sopinut sen ajan ilmapiiriin bisneksessä. Myös managerimme olivat sitä mieltä että tarvitsemme hitin MTV:lle. En sikäli ollut oikea henkilö työhön. Toisaalta livenä soitto meni todella hyvin. Samoin kappaleiden kirjoittaminen yhdessä. Istuimme alas ja kirjoitimme musiikkia. Se ei vain ollut musiikkia jota managerit ja levy-yhtiöt halusivat.. Minulla on bändistä silti hyvät muistot. Olin Kansasin fani kun liityin siihen. Koko liittymisenä alkoi pelkästä vitsailusta bändin jäsenten kanssa. Lupasin fanina auttaa heitä studiossa ja päädyin oikeaksi jäseneksi.
- Soitin keikoilla jopa viulua, Dust In The Wind -kappaleen matalaa viuluosuutta. Kansas on tehnyt paljon todella vaikuttavaa materiaalia, joka toimii heidän keikoillaan hyvin yhä.
- En ehdi enää kuunnella musiikkia vapaa-aikanani. Siitä lähtien kun saimme lapsia, en ole enää löytänyt sille aikaa kotona. Se on aika outoa, koska tarkoittaa toisaalta, etten ehdi myöskään istua alas ja rentoutua. Paitsi jonkun perheenjäseneni kanssa. Samoin kiertueella olen aina liian kiireinen kuunnellakseni musiikkia. Harjoittelen soittoa hotellissa tai teen jotain muuta. Maksan laskuja netissä tai vastailen tuhansiin sähköposteihin. Kun vielä ehdin kuuntelemaan musiikkia, se oli enimmäkseen meditatiivista laulettua, lähes keskiaikaista kuoromusiikkia. Enya on yksi suosikeistani. Mutta inspiraationi rockin soittamiseen ei tule tuollaisesta musiikista vaan elämästäni. Opettelin poikani kanssa taekwondoa. Jatkoimme kunnes saimme lopulta seremoniassa mustat vyöt. Tiilien murskaaminen oli yllättävän helppoa, vaikka tiiliä täytyi rikkoa kunnon nippu. Ajattelin elämäni turhautumia ja tiilet murtuivat kuin itsestään! Samoin käy kun soitan rock & rollia. Minun ei tarvitse kuunnella muiden soittoa saadakseni tarvittavan energian, joka sitten vapautuu soitossani.
- Kiertueelle lähteminen on todella vaikeaa, sillä en haluaisi erota lapsista ja perheestäni. Toisaalta nautin valtavasti livenä soittamisesta ja nautin siitä tämän bändin kanssa. Elämä on jatkuvaa toisaalta ja toisaalta vetoa. En voisi elättää itseäni muusikkona asuen yhdellä paikkakunnalla. Vaikka olisin sooloartisti, minun olisi kierrettävä ympäri Yhdysvaltoja. Jollen olisi Purplessa, saattaisin matkustella joka tapauksessa ympäri maailmaa etsien töitä. Poikani Kevin on myös tottunut siihen että olen paljon poissa. Hän on jo hyvä kitaristi 16-vuotiaana. Hän kuuntelee Megadethia ja Randy Rhoadsia. Hänen ensimmäinen suosikkibändinsä oli Mötley Crüe. Mick Mars on fraseerauksineen hyvä kitaristi ensimmäiseksi esikuvaksi, mutta yritän puhua pojalle Eric Claptonista ja Hendrixistä. Jostain syystä tuon ikäiset kaverit pitävät imagoltaan synkistä bändeistä ja poikani suosikkeja ovat olleet Mötley Crüe, Megadeth ja Ozzy Osbourne. Parasta jutussa on, etteivät MTV:n videot kiinnosta teinejä vaan he haluavat kitararockia. Niin tuntuu olevan kaikkialla. Keikoillamme käy yhä enemmän nuoria. MTV oli aikoinaan vastoin sitä mitä teen työkseni. Nyt se tavallaan auttaa minua työssäni, sillä se ajaa ihmiset keikoille television äärestä.
- Yhdysvalloissa Deep Purple on klassinen rockbändi ja piste. Siellä Purplella on vain kaksi kappaletta: Smoke On The Water ja Highway Star. Niin se on ja niin se tulee siellä aina olemaan. Meillähän on asiasta jopa biisi nimeltään MTV. Euroopassa tilanne on toinen. Meiltä tunnetaan materiaalia laajemmin ja yleisö on nuorta.
- Poikani kavereineen kuuntelee kyllä Living Loud -bändiäni, soitammehan siinä Ozzynkin kappaleita. Living Loud -jutussa minulle koko idea oli soittaa Ozzyn ja Randy Rhoadsin kappaleet eri tavalla kuin alkuperäiset, mutta Randyn juttuja kunnioittaen. Tein levyn sillä ehdolla että mukaan otettiin myös uusia biisejämme, ei pelkkiä vanhoja Randyn biisejä. Hän teki juttunsa niin hyvin, etten halunnut alkaa yrittämään tehdä niitä paremmin. Bob Daisleyn idea oli esittää muutama kappale jotka he olivat aikoinaan kirjoittaneet, mutta joilta heidät oli myöhemmin Ozzyn organisaation toimesta poistettu. Joku muu olisi parempi imitoimaan Randyn soittoa kuin minä.
- Uudet kappaleet syntyivät Lee Kerslaken ja Bob Daisleyn kanssa todella helposti ja Jimmy Barnes on vielä meitäkin nopeampi kirjoittaja. Hän teki osuutensa muutamassa minuutissa! Don Airey ei ollut mukanamme vaan soitti osuutensa myöhemmin Englannissa Bobin kanssa studiossa. Luulen että Don lisättiin levylle miltei vastoin tahtoaan. Lee ja Bob halusivat hänet mukaan, koska hänkin kiersi aikoinaan Ozzyn ja Randyn kokoonpanossa. Don halusi tehdä levyn salanimellä, sillä pelkää Ozzyn porukan ampuvan hänet!
- Sydämeni särkyy ajatuksesta että Leen ja Bobin osuudet on pyyhitty yli Ozzyn levyiltä. En ole kuullut uusia versiota enkä haluakaan. En ollut paikalla, enkä tiedä mitä oikeasti aikoinaan tapahtui, mutta nyt se ei mennyt oikein. Kunpa ihmiset vain yrittäisivät tulla toimeen keskenään ja sopia riitansa. Tuokin tapaus on esimerkki siitä kuinka mätä tämä bisnes välillä on.
Haastattelu ja teksti: Sami Ruokangas / MTV3