Stailaa kotisi myyntikuntoon

Asiantuntijan avulla saat ostajan hahmottamaan myytävän asunnon kaikki mahdollisuudet. Samalla lyhennät myyntiaikaa ja saat asunnostasi parhaimmillaan jopa viidenneksen paremman hinnan.

Asuntonäytössä myytävä koti on yleensä täynnä omistajan henkilökohtaisia tavaroita ja sisustuksessa näkyvät kerrostumat eri aikakausilta häiritsevät keskittymistä, eivätkä ainakaan lisää kodin houkuttelevuutta.

Typötyhjässä asunnossa ostajan on puolestaan vaikea hahmottaa mittasuhteita ja kuvitella, millaisen asunnon juuri hän voisi kyseisestä kohteesta itselleen tehdä.

Yhä useampi asunnonkauppaaja ei ryhdy myyntiremonttiin summamutikassa vaan palkkaa työhön stailaajan eli ammattimaisen sisustajan, jonka palveluun kuuluu paitsi suunnittelu, myös kaikkien stailaustuotteiden sijoitus ja kuljetus.

Kun asiakas on tyhjentänyt myytäväksi tarkoitetun asunnon, stailaaja tarkistaa tilojen kunnon ja järjestää tarvittaessa maalauksen, tapetoinnin tai isommankin remontin. Sen jälkeen hän kalustaa asunnon näyttökuntoon ja luo sille selkeän ja viihtyisän yleisilmeen, joka inspiroi mahdollisimman monia ostajia.

Oikea koti oikeille ostajille

– Huonekalujen sijoittelulla, tekstiileillä ja erilaisilla sisustuselementeillä, kuten viherkasveilla, tuodaan esiin asunnon parhaimmat puolet ja muutetaan ongelmakohdat toimiviksi katseenvangitsijoiksi, tiivistää Anne Örling turkulaisesta Sisustus- ja Somistuspalvelu Anne Örlingista.

– Asunnon kalustuksen täytyy sopia yhteen asunnon arvon kanssa, jotta asunto kävisi kaupaksi. Stailaaja ei pyri tekemään kodista mahdollisimman upeaa vaan sovittamaan kokonaisuuden oikealle kohderyhmälle, Örling sanoo.

Hän käyttää stailauksissa neutraaleja värejä – kuten mustaa, valkoista, ruskeaa ja viininpunaista. Samoin hän välttää kuviollisia kankaita ja räikeitä yksityiskohtia, jotta ostajan mielikuvitukselle jäisi tilaa.

Valaise kunnolla

Huoneet jätetään tarkoituksella mahdollisimman avariksi ja ilmaviksi.

– Valaistus on myös tärkeä tekijä. Useimmat kohteet saa paljon paremman näköisiksi lisäämällä valaisimia, Örling kuvailee.

Esimerkiksi kiinteistönvälittäjät saattavat ehdottaa stailausta myyjille, joitten asunto ei tunnu käyvän kaupaksi. Pelkkä maininta stailauksesta houkuttelee lisää ihmisiä tutustumaan kohteeseen. Keskimääräinen 1 500–1 800 euron sijoitus palveluun maksaa itsensä hyvin takaisin, sillä stailatusta asunnosta saatetaan tarjota jopa 10–20 prosenttia parempi hinta.

Oletko myymässä asuntoa? Luo myynti-ilmoitusIlmoita-osiossa.

Teksti: Hanna Myllys / Mediafocus

Lue myös:

    Uusimmat