Sportin päävalmentaja Pasi Räsänen tunnusti joukkueensa kaatuneen toisessa liigakarsintaottelussa tehottomuuteen maalipaikoissa.
Sport aloitti ottelun vahvasti, ja siirtyi nopeasti 1-0-johtoon, kun Oskari Hakomäki iski Ilves-vahti Vesa Toskalan eteensä pomputtaman kiekon maaliin. Pian avausmaalin jälkeen Sport pääsi ylivoimallekin, ja hurmos Vaasassa yltyi. Ilves kuitenkin niittasi tylysti alivoimalla tasoituksen.
- Siinä oli meillä momentumia ja oli kaikkea, mutta vastustaja teki alivoimamaalin ja vielä toisenkin vähän helpon osuman avauserään. Näistä vaan pitää oppia ja onneksi sarja on vielä nuori, Räsänen totesi MTV3:lle.
Sport pelasi varsinkin kaksi ensimmäistä erää aktiivista peliä ja loi maalintekotilanteita. Maaleja teki kuitenkin vain Ilves, joka karkasi toisessa erässä jo ratkaisevasti 4-1-johtoon.
- Niin se on, että siinä maalinteossa se pieni ero on tässä liigan ja Mestiksen välillä. Toisessakin erässä Ilveksellä taisi olla vain kolme paikkaa, joista se teki sitten kaksi maalia, myös SM-liigassa valmentanut Räsänen myönsi.
Ottelusarja jatkuu Tampereella torstaina ja liigapaikkaan vaaditaan neljä voittoa.
- Tulos oli tässä ottelussa vähän väärä pelintilanteisiin nähden, mutta kun et itse tee, niin kaveri tekee. Näytettiin, että pystytään muuten haastamaan ja paremmalla viimeistelyllä olisimme voittaneet. Kyllä tämä uskoa antoi meille, Räsänen päätti.