Sotkamon Jymy voitti jo neljännen kerran peräkkäin miesten pesäpallon Suomen mestaruuden. Ratkaisevassa kolmannessa loppuottelussa Jymy löi Kiteen Pallon jaksoin 2-1. Jymy voitti ensimmäisen jakson juoksuin 3-2, toisen vei Kitee 2-1 ja ratkaisevan supervuoroparin Jymy 1-0. Ensimmäisen kerran pesäpallon mestaruus ratkaistiin supervuoroparissa.
Kiteellä sunnuntaina pelatun ottelun ratkaisijaksi nousi Jarkko Kokko. Jymyn kokeneimpiin pelaajiin kuuluva Kokko sivalsi supervuoroparissa kakkospuolelta läpilyönnin, jolla Mikko Kuosmanen toi Jymylle voittojuoksun.
- Minulle oli ensin merkattu vaihtolyönti, mutta teki mieli yrittää sitä täydellistä lyöntiä ja se onnistui. Kaikkinensa oli mahtava peli, molemmat joukkueet pelasivat erinomaista sisä- ja ulkopeliä, hehkutti seitsemännen SM-kultansa ottanut Kokko.
Sotkamo hallitsi ensimmäisen jakson kolmea ensimmäistä vuoroparia. Avausjuoksun latasi Roope Korhonen, jonka kakkospuolen leikkurilla kotipesään ehti Kuosmanen. Jymyn kaksi muuta juoksua löivät jokeri Mikko Huotari ja keuhkokuumeesta nopeasti toipunut Mikko Korhonen.
Kitee sai sisäpelinsä kulkemaan vasta neljännessä sisävuorossa. Ensin kahden palon ajotilannetta purkanut Toni Kohonen kotiutti kolmospuolen välilyönnillä Jarno Kaksosen ja heti perään lyöjäjokeri Petri Raittila upotti viimeisenä lyöjänä lyöntinsä kopparien väliin, juoksun toi Marko Pääkkönen. Siihen Kiteen takaa-ajo kuitenkin jäi, ja Sotkamo vei ensimmäisen jakson.
Toisella jaksollakin Kiteen Raittilan lyönnit olivat kohdallaan ja avausjuoksu kirjattiin jälleen Pääkköselle. Kiteen toisen juoksun toi Sami Partanen. Sotkamo vastasi viimeisessä sisävuorossa, kavennusjuoksun takana oli parivaljakko Jani Komulainen nuorempi - Jarmo Heikkinen.
Supervuoroparissa Kitee täytti pesät nopeasti, mutta se ei pystynyt hyödyntämään palotonta ajolähtötilannetta, ja niin hyvin alkanut tilanne kuivui. Tiukassa tilanteessa Sotkamo kesti paineet paremmin ja pääsi Kokon ansiosta tuulettamaan neljättä perättäistä mestaruutta.
Loistava finaalisarja
Kiteen pelinjohtaja Vesa Varonen antoi reilusti tunnustusta sotkamolaisille ja Kokolle.
- Se oli mestaruuden arvoinen lyönti, ei sellaiselle mitään voinut. Kokeneen pelimiehen sivallus. Kokonaisuutena tämä oli hieno ottelusarja, en jaksa surra tappiota. Kahden kehnommin menneen vuoden jälkeen nousu finaaliotteluihin on jo paljon. Pelattiin hienoa pesäpalloa, Varonen mietti.
Myös Sotkamon pelinjohtaja Janne Vuorinen kehui ottelujen tasoa.
- Tiukin finaalisarja, missä olen koskaan ollut, kaksi ehdotonta huippujoukkuetta vastakkain. Pystyimme nousemaan lauantain tappiosta, joten hyvä niin. Olihan Kiteellä supervuorossa vielä paloton ajotilanne ja oma mahdollisuutensa, mutta meillä oli hieman enemmän onnea, Vuorinen mainitsi.
Sotkamon voittojuoksun tuonut Kuosmanen totesi tämän mestaruuden olevan makeimman tähän astisista. Samaa laulua lauloi lukkari Komulainen.
- Ehdottomasti hienoin mestaruus, se oli niin kovan työn takana. Maistuu tosi hyvälle, Komulainen myhäili.
Mestaruusottelujen kokenein pelaaja oli Kiteen Pasi Pirinen. Vuorenvarmasti vaihtanut ja upeasti ulkona pelannut Pirinen palkittiin joukkueensa parhaana.
- Tämä hopeamitali on arvokas ja ennenkaikkea ottelut ratkesivat urheilullisesti hyvillä suorituksilla. Mukava saada kuudes mitali oman kasvattajaseuran joukkueessa, jo 495 ottelua pääsarjatasolla pelannut Pirinen totesi.
Miesten Superpesis, kolmas loppuottelu: Kitee - Sotkamo 1-2 (2-3, 2-1, 0-2) Kitee: 0 0 0 2 = 2 1 0 1 0 = 2 0 1 Sotkamo: 1 2 0 0 = 3 0 0 0 1 = 1 2 2 Kitee: Jarno Kaksonen 0/1, Toni Kohonen 1/0, Sami Partanen 0/1, Petri Raittila 3/0, Marko Pääkkönen 0/2. Sotkamo: Mikko Kuosmanen 0/2, Jani Komulainen, jr 1/1, Roope Korhonen 1/0, Jarkko Kokko 1+1/2, Mikko Korhonen 1/0, Mikko Huotari 1/0, Jarmo Heikkinen 0/1. Tuomarit: Tommi Nupponen ja Ossi Muurainen. Yleisöä: 3592. Sotkamo voitti ottelusarjan 2-1. Sotkamo Suomen mestari, Kiteelle hopeaa, Seinäjoen Maila-Jusseille pronssia.
(MTV3-STT)