Taistelu miesten Superpesiksen runkosarjan voitosta päättyi kolmen seuran loppukirissä Sotkamon Jymyn voittoon, vaikka kainuulaiset pystyivätkin päätöskierroksella Puijon Pesiksen vieraana vain kahden pisteen arvoiseen voittoon. PuPe putosi päätöskierroksella yhden sijan verran kuudenneksi hävittyään Jymylle lukemin 0-1 (4-4, 0-3).
Isäntien lyöjäkuninkuuden voittaneen Sami Joukaisen kaksi kotiutusta ja Sami Haapakosken kunnari-isku (1+1) avausjaksolla jäivät laihaksi lohduksi, kun isäntiin verrattuna kaksi kertaa enemmän tilanteita rakentaneet kainuulaiset saivat tauon jälkeen kotiutukset onnistumaan tarpeeksi tehokkaasti.
Jymyn parhaat olivat viidestä kotiutusyrityksestään neljässä onnistunut jokeri Mikko Huotari ja sataprosenttisella teholla kuusi kärkilyöntiään koonnut vaihtaja Jani Komulainen. Toni Kohonen löi kaksi juoksua. Jymy saa tiistaina alkaviin puolivälieriin vastustajakseen kahdeksanneksi venyneen Oulun Lipon. PuPe haastaa kolmanneksi yltäneen Koskenkorvan Urheilijat.
Superpesiksen historiassa ensimmäisen kerran jatkopaikkaan tarvitaan niin puolivälierissä kuin välierissäkin neljä voittoa.
Sotkamolaiset veivät Kinnarilta kärkipaikan
Kinnarin Pesikselle olisi riittänyt runkosarjan kärkipaikkaan kahden pisteen arvoinen voitto Hyvinkään Tahkosta, mutta järvenpääläiset hävisivät kotikentällään kotiutuskisan jälkeen 1-2 (1-0, 0-4, 0-0, 1-2). KiPe voitti avausjakson Riku Rantasen lyötyä juoksun joukkueen ainoasta kolmostilanteesta. Jaksovoittoa pohjusti erityisesti ykkösvahti Sami Partanen onnistuneella ulkopelillään.
Toisella jaksolla Marko Peltonen avasi Tahkon juoksuhanat ja Valtteri Ketonen innosti joukkueen karkumatkalle tyhjän kentän kunnarillaan. Juoksuttoman supervuoroparin jälkeen Tahko kuittasi kotiutuskisan nimiinsä Vesa Muston ja Jussi Kivisillan lyömillä juoksuilla.
Kinnarin puolivälierävastustajaksi tulee Seinäjoki Maila-Jussit ja Tahkon haastajaksi Pattijoen Urheilijat. Hyvinkääläisten ottelusarja alkaa päällekkäisyyksien välttämiseksi vasta torstaina muiden pelien käynnistyessä jo tiistaina.
Jussit nipisti yhden sijan Koskenkorvalta
Koskenkorvan Urheilijoille olisi riittänyt runkosarjan kakkossijaan kolmen pisteen potti Seinäjoen Maila-Jussien kustannuksella. Kun seitsemänneksi sijoittunut SMJ kuitenkin voitti avausjakson, oli KoU:n tyytyminen kolmanteen sijaan. KoU:n voittolukemat kirjattiin kotiutuskisan jälkeen numeroin 2-1 (5-6, 6-1, 1-1, 2-1).
Kaikilla viidellä pääsarjakaudellaan pudotuspeleissä olleen Koskenkorvan parhaat olivat kuusi juoksua lyönyt juniorijokeri Hannu Kiukkonen ja yhdeksällä kärkilyönnillään tilastovoiton varmistanut vaihtaja Tommi Murto. KoU:n Teemu Haataja, 28, sinetöi kolmella tuodulla juoksullaan uransa ensimmäisen etenijäkuninkuuden kierrettyään kentän kauden aikana 59 kertaa.
Jussien parhaat olivat yhden juoksun lyönyt ja kuusi kärkilyöntiä koonnut kolmospolttaja Henri Heinäheimo sekä kahdeksan kärkilyöntiään sataprosenttisella onnistumisella varmistanut Antti Kuusisto.
KoU kohtaa puolivälierissä kuopiolaisen Puijon Pesiksen, ja Seinäjoki matkustaa järvenpääläisen Kinnarin Pesiksen haastajaksi.
PattU kipusi viidenneksi
Karsintasarjaan joutuvasta Imatran Pallo-Veikoista ei ollut estämään Pattijoen Urheilijoiden nousua viidenneksi ohi Puijon Pesiksen. IPV antautui vierailleen tosin molemmilla jaksoilla vain yhdellä juoksulla loppulukemien oltua 0-2 (1-2, 1-2).
PattU:n vaihtaja Marko Rasinkangas kiersi kentän kahdesti etenijänä ja vakuutti ukovuoroissa ykkösvahtina. Jari Törmänen lukkaroi ykköspalkinnon arvoisesti tuurattuaan pelikiellossa ollutta Antti Tokkaria. PattU aloittaa puolivälieräsarjan Hyvinkään Tahkoa vastaan vieraissa vasta torstaina, jottei Hyvinkään ja Järvenpään sekä Oulun ja Raahen välillä tulisi samanaikaisia otteluita. Oulun Lippo ja Kiteen Pallo ratkaisivat kahdeksannen sijan kohtalon. Lippo ylitti riman hipoen voitettuaan karjalaisvieraansa 1-0 (3-2, 1-1).
Kahden pisteen voitto ei olisi oululaisille riittänyt. Kun pisteet kuitenkin jakautuivat 2-0, johdatti Lipon pelinjohtaja Kari Kallio joukkueensa puolivälieriin. Raksilan katsomossa jännitettiin, sillä Lippo teki kaikki juoksunsa viimeisessä sisävuorossa.
Avausjaksolla vieraat johtivat 2-0, kunnes kahdesti kotiuttanut Jarmo Viittanen ja kertaalleen iskenyt Mikko Vainionpää veivät Lipon jaksovoittoon neljännen vuoroparin tasoittavalla. Toisella jaksolla KiPa oli elintärkeässä pisteessä kiinni johdolla 1-0, kunnes Vainionpää löi ottelun toisellaan Lipon tasalukemiin. KiPa pääsi vielä yrittämään pudotuspeleihin vievää yhtä juoksua neljännen vuoroparin tasoittavallaan, mutta taistelu päättyi isäntien voitonjuhliin.
Ulvilan Pesä-Veikkojen ja Kouvolan Pallonlyöjien kohtaaminen oli tyylipuhdas jumbofinaali ilman merkittävämpää panosta.UPV kipusi pois viimeiseltä sijalta möyhennettyään KPL:n 2-0 (3-1, 11-0).
Isännistä Jukka Marttala juhli yhdeksää ja Jarkko Hallanoro seitsemää kärkilyöntiä. Marttala pääsi kunnarikerhoon (1+2). Jokeri Petri Raittila kotiutti viidesti ja Juha Vartiamäki kahdesti. Nousijajoukkue KPL saa kahdeksan joukkueen karsintasarjaan haastajikseen.
(MTV3-STT)