Mainos

Soliseva puutarha kotikonstein

Veden liplatuksesta ja askartelusta nauttiva yhdistää kaksi intohimoaan taiteilemalla pihalle kuplivan maljan. Hauska yksityiskohta luo rauhoittavaa äänimaisemaa puutarhaan tai terassille.

Alkajaisiksi tarvitaan läpimitaltaan noin 60 senttimetrin laajuinen terrakottamalja. Koristeluun kaipaat mosaiikkitarpeita, kuten rikkoutuneita keramiikkalevyjä, lasihelmiä, marmorikuulia ja peilinpaloja.

Pora käteen

Malja suditaan kauttaaltaan seoksella, josta puolet on vettä, toinen puoli pva-liimaa. Maljan alaosaan porataan reikä myöhemmin asennettavan lampipumpun johtoa varten. Ota koristeluvaihetta varten esille kiinnityslaastia sekä mosaiikit.

Taiteellinen silmä esille

Varo laastin ennenaikaista kuivumista ja levitä ainetta maljan sisäpinnoille alue kerrallaan. Näin koristeet voi rauhassa sommitella sopiville paikoille. Lopuksi teos saa kuivua kaikessa rauhassa. Myöhemmin mosaiikkipalojen välit tukitaan saumauslaastilla esimerkiksi pehmeän kankaan avulla. Huomioi, ettei pumpun reikä tukkeudu.

Pumppu peittoon

Projektin loppuvaiheessa pumppu kiinnitetään maljaan ja sen letku työnnetään aukon läpi. Reunojen tukkimiseksi käytetään tiivistesilikonia maljan molemmilla puolilla. Pumpun peittäminen vaatii maljan tyyliin sopivia esineitä, esimerkiksi suuria marmorikuulia. Kotitekoinen suihkuallas on valmis käyttöön, kun tiiviste on kuivunut. Malja sopii kauniisti matalien kasvien kaveriksi.

Etsi lisää muikeita vinkkejä Viihdytään pihalla – 40 ideaa pihan piristykseksi -kirjasta (Gummerus, 2008).

MTV3/Viihdytään pihalla – 40 ideaa pihan piristykseksi (Gummerus, 2008)

Kuvat: Viihdytään pihalla – 40 ideaa pihan piristykseksi (Gummerus, 2008)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.