SOK säästi puoli miljoonaa euroa tarjoamalla työntekijöille mahdollisuutta päästä terapiaan kahden viikon sisällä – EK:n asiantuntijalääkäri: Mallin pitäisi ehdottomasti levitä

SOK:ssa mielenterveyssyistä johtuvat sairauspoissaolot lähtivät kasvuun ja oli aika reagoida. Yritys on tarjonnut viimeisen vuoden ajan työntekijöilleen lyhytpsykoterapiaa kasvaneen kuormituksen selättämiseen. Kahdessa viikossa terapiaan -malli on vähentänyt SOK:n pääkonttorin sairauspoissaoloja kolmanneksella ja säästänyt peräti puoli miljoonaa euroa.

Perinteisesti terapiaan pääsy venyy, jos sinne ylipäätään pääsee. SOK otti härkää sarvista kiinni ja tarjoaa työterveyden kautta työntekijöilleen lyhytpsykoterapiaa nopeasti ja matalalla kynnyksellä.  

Yksi lyhytterapiaan päässyt työntekijä on palvelupäällikkö Petra Lindell. Hänen tyttärensä sairastui leukemiaan ja äiti jäi pitkäksi aikaa omaishoitajaksi. Omaishoitojakson jälkeen töihinpaluu tuntui kuormittavalta.

– Tajusin, että tämä onkin jättänytkin turvallisuuteen jotain tai nyt minä ylisuoritan töissä, kuvailee Lindell tunnoistaan.

Rohkea Lindell vaikuttaa todelliselta arjen sankarilta ja hänen koskevassa koskettavasta historiasta pääsee perille katsomalla artikkelin alussa oleva videoklippi.  

Katso Kymmenen Uutisten juttu aiheesta tästä:

​​​​​​​

Työpaikan sairauspoissaolot vähentyivät peräti kolmanneksella

Lindell pääsi kymmenen käynnin lyhytpsykoterapiajaksolle työnantajan tarjoamana. SOK otti kahdessa viikossa terapiaan -mallin käyttöön yksinkertaisesta syystä.

– Meillä sairauspoissaolot juuri mielenterveyssyistä lähti kasvuun. Samanlainen suunta, mitä Suomessa muutenkin tuntuu olevan, toteaa SOK:n henkilöstöpäällikkö Mari Junnila

Viime vuonna lyhytterapiajaksolla kävi kolmisenkymmentä pääkonttorin työntekijää. Työpaikan sairauspoissaolot vähentyivät henkilöstöosaston johdon mukaan peräti kolmanneksella. Uudistus on tarkoitus jalkauttaa myös pääkonttorin ulkopuolelle, eri puolelle Suomea. Taloudellisesti mallia voi pitää sijoituksena.

– Satsaus on ollut 16 000 euroa tähän lyhytterapiaan ja ne vaikutukset ovat satojatuhansia euroja eli suunta on aivan mahtava, Junnila toteaa.

EK kannustaa työnantajia kokeilemaan terapiamallia

Työnantajien leirissä kannustetaan muita työnantajia ottamaan SOK:n käyttämä malli käyttöön.

– Mallin pitäisi ehdottomasti levitä, jotta pystytään puuttumana oikea-aikaisesti ja riittävän varhain, jolloin saadaan ihminen pidettyä työkykyisenä ennen kuin sairastuu lainkaan, toteaa Elinkeinoelämän keskusliiton asianatuntijalääkäri Auli Rytivaara

EK:ssa on laskettu, että lyhytterapian kustannukset vastaavat kolmesta kuuteen sairauspoissaolopäivää. Yksi sairauspoissaolopäivä maksaa Rytivaaran mukaan noin 350 euroa.

Työnantajan tarjoamaa lyhytterapiaa on Rytivaaran mukaan helppo puoltaa. 

– Kyllä se on toimiva ratkaisu sekä taloudellisesti että inhimillisesti. Päästään puuttumaan huomattavan varhaisessa vaiheessa, jolla saadaan ihminen toimintakykyiseksi eikä välttämättä tarvi jäädä töistä ollenkaan pois.

Kohdistettua terapiaa

Asiantuntija muistuttaa, että lyhyelläkin terapialla voidaan päästä hyviin tuloksiin.

– Voidaan kohdistaa terapia tiettyyn asiaan esimerkiksi ahdistukseen, sosiaalisten tilanteiden pelkoon tai masennukseen, eikä tarvita pidempää terapiaa, Rytivaara sanoo.

Poissaolojen kasvaessa SOK loi kokonaisvaltaisen mallin, jossa terapia on yksi hoitokeinoista. 

– Lääkärille pääsee muutamassa päivässä ja terapia käynnistyy kahden viikon sisällä. Lyhytterapiassa tietysti katsotaan, mistä kuormitustekijät syntyy ja mitä niille voidaan tehdä. Terapiakäyntejä on kymmenestä kahteenkymmeneen, kertoo SOK:n Junnila. 

Vaikuttava yllätys

Aiemmin SOK on hyödyntänyt työpsykologin konsultaatiota, jonka kautta työntekijä on ohjattu julkiselle puolelle erikoissairaanhoitoon.

– Ne ovat pitkiä hoitoja ja ovatko ne hoitoketjut aina kunnossa? Meillä työterveyshuollossa on se tarvittava tieto työntekijöistä, pohtii Junnila. 

Henkilöstöpäällikkö iloitsee tuloksista.

– Tavoitteena oli sairauspoissaolojen pienentyminen, mutta se, että tämä on ollut näin vaikuttavaa, niin se oli kyllä yllätys. Takana on monipuolista työtä, henkilöstön ja työterveyden kanssa. 

Lindell vinkkaa kuormituksen kanssa painiville ihmisille, että lyhytterapiaan kannattaa mennä mieluummin aiemmin kuin myöhemmin. Hän itse ottaa terapian käytännönläheisesti.

– Minusta tämä on ihan samanlaista huoltoa kuin jos vaikka vie auton huoltoon. Että jos työntekijä ei kunnolla pelitä, niin sitten viedään työntekijä huoltoon ja sitten se porskuttaa, Lindell pohtii.

Lue myös:

    Uusimmat