SOK ostaa koko Inex Partnersin

Tähän asti SOK ja Tradeka ovat omistaneet Inex Partnersin puoliksi. Kaupan taustalla on Wihuri Oy:n ja Tradekan fuusiojärjestely.

Suomen osuuskauppojen keskuskunta SOK ostaa Tradekalta sen omistaman puolikkaan tukkukauppa Inex Partnersista, jonka jälkeen SOK omistaa koko Inex Partnersin. Yhtiöt kertoivat asiasta tänään.

Tradeka on myös aloittanut valmistelut tavaranhankintansa keskittämiseksi kokonaan Tuko Logistics Oy:lle.

Osapuolet eivät paljasta kauppahintaa eivätkä kaupan tarkempaa aikataulua.

Tähän asti SOK ja Tradeka ovat omistaneet Inex Partnersin puoliksi. Se perustettiin vuonna 1990 omistajiensa yhteiseksi hankinta- ja logistiikkayhtiöksi. Inex Partners Oy:n liikevaihto oli viime vuonna 1679 miljoonaa euroa ja se työllisti 2110 henkeä.

Nyt tekeillä olevan kaupan taustalla on toukokuussa julkistettu Wihuri Oy:n ja Tradekan fuusiojärjestely.

Wihuri Oy on 49 prosentin osuudellaan Tuko Logistics Oy:n suurin omistaja. Sen muut omistajat ovat Suomen Spar Oy, Stockmann Oyj ja Heinon Tukku Oy.

Tradekan ja Wihurin kauppaketjujen yhdistyminen synnyttää Suomeen kolmannen merkittävän valtakunnallisen vähittäiskaupan ketjun Keskon ja S-ryhmän rinnalle. Fuusiossa yhdistyvät Tradekan Siwat, Valintatalot ja Euromarketit sekä Wihurin Ruokavarastot, Sestot ja Etujätit.

Uudella suuryrityksellä on 750 myymälää ja 6900 työntekijää. Sen liikevaihto on runsaat 1,3 miljardia euroa ja markkinaosuus noin 14 prosenttia. Uuden yhtiön nimeksi tulee Tradeka Oy ja Tradeka ja Wihuri omistavat sen puoliksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat