Soini kimpaantui ex-ryhmänsä meppien kohtelusta – "Poliittista rasismia"
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini hermostui puolueen entisen EU-ryhmän eristämisestä europarlamentin johtopaikoilta.
– Euroopan parlamentissa on alettu jakamaan edustajia vuohiin ja lampaisiin mielipiteidensä takia. Tämä on ennenkuulumatonta kansanvallan haudankaivuuta, Soini kritisoi.
Tiedotteessaan Soini sanoo, että valiokuntien puheenjohtajapaikkoja jaettaessa poikettiin totutusta periaatteesta. Hän viittaa menettelyyn, jolla keskusta-oikeisto, sosialistit ja keskustaliberaalit estivät EU-vastaisena pidetyn EFDD-ryhmän pääsyn valiokuntien johtoon.
Soinin mielestä kyse on "sortopolitiikasta ja poliittisesta rasismista". Hän vaatii kokoomuksen Alexander Stubbia, SDP:n Antti Rinnettä ja keskustan Juha Sipilää vastaamaan, hyväksyvätkö he menettelyn.
Perussuomalaiset kuuluivat viime vaalikaudella Britannian Nigel Faragen johtamaan EFDD-ryhmään. Soini huomauttaa, että tuolloin ryhmällä oli vielä pääsy varapuheenjohtajan paikoille.
Kokoomusmeppi Petri Sarvamaan mielestä Faragen ryhmä on itse käytöksellään osoittanut, että he eivät ansaitse paikkoja. Hänen mukaansa ei ole kenenkään edun mukaista valita valiokuntien johtoon edustajia, jotka pistävät "täysin ranttaliksi".
-Kyllä me siedämme heitä, mutta jos ainoana tarkoituksena on pysäyttää parlamentin tai valiokunnan työskentely, silloin täytyy valita kahdesta huonosta vaihtoehdosta vähemmän huono.
Uusimmat
-
05:54
Ukraina syyttää Venäjää terrorismin rahoituksesta, osapuolia kuullaan tuomioistuimessa – MTV seuraa sotaa
-
05:46
Haitissa tulvat ja maanvyörymät aiheuttaneet yli 40 ihmisen kuoleman – "Vahinkojen suuruus on huomattava"
-
05:23
Kanadan pinta-alasta yli 3 miljoonaa hehtaaria on palanut – varoitus historian vakavimmasta maastopalokaudesta
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seurasi sotaa 5.6.2023
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
20:50
Joonas, 28, on valmis rakastumaan Love Islandilla – näin hän kuvailee unelmakumppaniaan
-
20:31
Lionel Messin lähdöllä miljoonaluokan seuraus
-
20:30
Leijonien MM-hyökkääjä teki NHL-sopimuksen
-
20:21
Nainen puukotti miestä 9 kertaa kuukausia jatkuneen lähisuhdeväkivallan päätteeksi – oikeuden mukaan "ei hengenvaaraa"
-
20:20
Miten Ukraina ja Venäjä mahtuvat samaan neuvottelupöytään Helsingissä? Näin vastaa ulkoministeriö
-
20:14
Näinkin voi käydä: Juoksumatto veti naisen leggingsit nilkkoihin kesken treenin
-
20:00
Nämä parit muodostuvat ensimmäisessä Love Island -jaksossa – varo juonipaljastuksia!
-
Lataa lisää