Soini: Keskustelu Pohjois-Korean kanssa saatava alkamaan, talouspakotteissa kiristämisen varaa

Yhdysvalloissa vierailulla oleva ulkoministeri Timo Soini (sin.) sanoo, että dialogi Pohjois-Korean kanssa olisi saatava alkamaan.

YK:n turvallisuusneuvosto pitää vielä tänä iltana Suomen aikaa hätäkokouksen Pohjois-Korean laukaiseman ohjuksen takia.

– Talouspakotteet ovat yksi asia, joissa on vielä kiristämisen varaa. Turvallisuusneuvoston olisi saatava dialogi tavalla tai toisella alkamaan Pohjois-Korean kanssa, Timo Soini kommentoi STT:lle Washingtonista.

– Kiinalla ja Venäjällä on vaikutusvaltaa, ja toivoisin, että molemmat käyttäisivät sitä. Lisää painetta ja lisää ponnisteluja, tämä on koko maailmalle vaarallinen tilanne.

Dialogi olisi paras vaihtoehto, Soini sanoo.

– Myös Pohjois-Korean johtajan täytyy osoittaa jotenkin omalle kansalleen, ettei hän neuvottele, koska on heikko, vaan siksi, että hänet otetaan neuvottelukumppanina tosissaan.

Ministerikokouksessa keskusteltiin muun muassa radikalisaatiosta

Soini osallistuu Washingtonissa Yhdysvaltojen ulkoministeri Rex Tillersonin isännöimään Demokratioiden yhteisön ministerikokoukseen. Soinin mukaan kokouksessa on puhuttu demokratiasta ja siitä, miten se ilmenee eri maissa.

– Jokaisen maan täytyy löytää siinä oma polkunsa. Myös ihmisoikeuksista ja oikeudesta sananvapauteen on puhuttu.

Omassa puheenvuorossaan Soini käsitteli radikalisaatiota ja mainitsi myös Turun puukotukset.

– Toin esiin, että näiltä eivät edistyneetkään demokratiat välty. Yhteiskunnalla on oltava kestävyyttä ja vastustuskykyä. Terrorille ei saa antaa periksi, eikä se saa vaikuttaa päivittäiseen elämään, mutta sitä ei pidä ottaa kevyesti eikä aliarvioida.

Soini kertoo, että hän pääsi lounaalla samaan pöytään Tillersonin sekä muun muassa Malin ja Puolan ulkoministereiden kanssa.

– Keskustelimme radikalisaatiosta, ja siinä tuli paljon hyviä ideoita, Soini toteaa.

Yhdeksi tällaisten kokousten parhaista anneista Soini nostaa mahdollisuuden tapaamisiin, joita on normaalisti hyvin vaikea sopia.

– Kävin esimerkiksi Malin ulkoministerin kanssa maan tilanteesta pitkän keskustelun, ja se oli hyvin hyödyllistä.

 

Pohjois-Korean ohjus lensi japanin yli 4:17

Lue myös:

    Uusimmat