Varastossa lojuva kulunut sohvavanhus voi olla tuleva trendikodin katseenkerääjä. Sohvan verhoileminen uudelleen säästää rahan lisäksi luontoa.
Vielä 1950- ja 1960-luvuilla huonekalut tehtiin kestämään pitkään. Vaikka mummon jäämistöstä talteenotettu sohva ei antiikin kriteereitä täyttäisikään, kyseessä on silti usein käyttökaluste vailla vertaa. Pirteällä päällisellä ja peruskunnostuksella vanhasta sohvasta saadaan persoonallinen ja näyttävä huonekalu nykykotiin.
Puu – paras kaikista
Synkkä, tummanruskea 70-luvun plyysisohva ei ehkä tänä päivänä ole suosionsa huipulla, mutta yksi etu varhaiseen keski-ikään ehtineellä huonekalulla on nykykalusteisiin verrattuna.
– Vanhoissa sohvissa on useimmiten kestävä ja huolella tehty puurunko, kun taas uusissa halvoissa tehdasvalmisteisissa sohvissa on usein kevyet levyrakenteet, kirkkonummelainen verhoilijamestari ja Helsingin Verhoilijamestarit Ry:n sihteeri Annina Pudas valottaa.
Materiaalina puu lyökin lastulevyt kirjaimellisesti laudalta.
– Kevyet levyrunkoiset sohvat rikkoutuvat puurunkoisia helpommin, eikä niiden korjaaminen usein enää edes kannata. Sen sijaan puuosat ovat vain harvoin tosi huonossa kunnossa, ja jos osa on rikkoutunut, sen voi vaihtaa uuteen, Pudas selventää.
Puurunkoinen sohva onkin lähes aina uudistamisen arvoinen, sillä runkomateriaalina puu on kestävää ja kaunista. Puu rikkoutuu harvoin. Pääasiassa sitä uhkaavatkin vain kosteus ja tupajumi.
Mitä vanhemmasta huonekalusta on kysymys, sitä suurempi merkitys on myös perinteisen puu- ja verhoilutyön säilyttämisellä. Vanhat käyttöhuonekalut ovat myös usein mittasuhteiltaan onnistuneita, minkä vuoksi niiden käyttömukavuus on hyvä.
– Jos vain sohvan tyyli miellyttää, siitä saa verhoilemalla pitkäikäisen käyttöhuonekalun, joka on yllättävänkin ergonominen, Pudas vakuuttaa.
