SM-liigasyksyn sensaatio sopimukseen: Suurseurat jäivät nuolemaan näppejään

Tuore puolustaja nousi Leijoniin – Jalonen: "Ennen viime kautta en ollut kuullutkaan" 7:44
Näin Jukka Jalonen perusteli muun muassa Atro Leppäsen valintaa Leijoniin Sveitsin EHT-turnauksen alla.

Hurjan tulokaskauden jääkiekon SM-liigassa pelannut puolustaja Atro Leppänen jatkaa myös tulevalla kaudella Vaasan Sportissa.

Viime kaudella Mestiksen pistepörssin voittanut Leppänen murtautui heti ensimmäisellä liigakaudellaan Sportin ja koko sarjan eliittiin. 25-vuotias Leppänen on tehnyt 27 runkosarjaottelussa tehot 8+7=15.

Myös Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen noteerasi puolustajan hyvät otteet ja nosti tämän maajoukkueeseen viime viikonlopun Sveitsin EHT-turnauksessa.

Liigan suurseurojen seurannassa olleen Leppäsen sopimuksessa oli optio ensi kaudesta. Sen Sport ilmoitti nyt lunastaneensa.

– Atron ensimmäiset pelit elokuussa osoittivat, että hän pystyy pelaamaan Liigassa. Syksyn edetessä hänestä on kasvanut puolustuksemme kiekollinen johtaja, ja hyvät otteet palkittiin myös kutsulla maajoukkueeseen, kommentoi Sportin urheilujohtaja Herkko Koski.

– Olen tyytyväinen Atron kehittymiseen ja oli selvää, että käytämme sopimuksessa olleen ensi vuoden option, Koski lisää.

Viime kaudella Atro Leppänen nakutti Kiekko-Espoon paidassa 51 runkosarjaottelussa tehot 23+35=58.

Lue myös:

    Uusimmat