SM-liigan topit ja flopit: Jokeri-pelaajat nousussa

Fredrik Bremberg avausottelussaan. Kuva: Seppo Samuli/LEHTIKUVA.
Fredrik Bremberg avausottelussaan. Kuva: Seppo Samuli/LEHTIKUVA.LEHTIKUVA
Julkaistu 11.01.2010 11:27(Päivitetty 21.04.2010 09:22)

MTV3:n urheilu arvioi viikoittain jääkiekon SM-liigan suurimmat onnistujat, unohtamatta tietenkään epäonnistujia.

1. Juuso Riksman, Jokerit
Torjui joukkueelleen kolme tärkeää voittoa, joista kahdessa piti maalinsa koskemattomana. Piti joukkuetta pystyssä vaikeilla hetkillä etenkin HPK-ottelussa. Hyvä tason nosto alkukauteen.

2. Fredrik Bremberg, Jokerit
On ollut todellinen vahvistus joukkueelleen. On tehnyt 22 ottelussa tehot 9+17 ja viime viikolla 4+2. Todellinen kiekollinen taikuri, joka pystyy luomaan paikkoja hyvällä syöttötaidollaan.

3. Juho Mielonen, SaiPa
SaiPa otti kaksi merkittävää voittoa peräpään taisteluja silmällä pitäen. Molemmissa otteluissa oli sama ratkaisija, Juho Mielonen. Paljon loukkaantumisista kärsineen lahjakkuuden potentiaali alkaa tulla esiin tällä kaudella.

4. Harri Säteri, Tappara
On pelannut pitkän aikaa väkevästi ja nyt myös voittavasti. Torjui joukkueelleen yhdeksän pistettä viime viikolta. Oli etenkin Kärppien kaadossa avainroolissa nollaten monta vastustajan varmaa tekopaikkaa.

5. Jani Rita, Jokerit
On löytämässä pikkuhiljaa kadonneen maalijyvänsä. Neljä maalia viime viikolta on siitä osoitus. Tekee töitä koko ajan kovalla asenteella ja sai nyt onnistumisiakin.

1. Toni Häppölä, Blues
Ei kykene tällä hetkellä suorittamaan SM-liigatasolla. Entisaikojen, vähintäänkin kohtuullinen, kiekollinen sentteri on tehnyt tällä kaudella tehot 2+1. Liike erittäin verkkaista, jonka vuoksi häviää tilanteita ja joutuu rikkomaan.

2. Jan Lundell, HIFK
Imuroi kaksi kutia kaukaa ja antoi yhden helpon reboundin. Tuloksena kolme maalia reiluun seitsemään minuuttiin. Siitä vaihtoon ja odottelemaan seuraavaa peli. Nähtäneen maalilla ehkä seuraavaksi jo viiden viikon päästä.

3. Marko Anttila, Ilves
Maajoukkueessa hyvin esiintynyt isokokoinen laitahyökkääjä on tällä hetkellä yksi tehottoman Ilveksen ruumiillistuma. Oma rooli on hukassa, odotukset pilvissä ja sen seurauksena väkinäistä tekemistä.

4. Janne Keränen, Lukko
Alkukauden kultakypärä ja pisteruisku on hiipunut. Viimeiset 13 ottelua tehoilla 1+0 kärkiketjun pelaajalle on aivan liian vähän.

5. Jesse Saarinen, Pelicans
Viime vuosien vauhtikone on kadottanut terävyytensä ja nopeutensa, joiden avulla pääsi aina maajoukkueeseen asti. Tällä hetkellä ei pääse maalipaikoille, eikä ehdi taklaamaan. Myös ajoittainen laiskuus vaivaa.

TOP-lista

Tuomas Kiiskinen Kalpa +10
Pavel Rosa Kärpät +10

Adam Andersson KalPa +9

Stefan Öhman Blues +8
Petri Vehanen Lukko +8

Juuso Riksman Jokerit +7
Jori Lehterä Tappara +7

Fredrik Bremberg Jokerit +6

Antti Raanta Lukko +5
Kurtis McLean Lukko +5
Ville Vahalahti TPS +5
Ville Snellman Ilves +5
Ville Viitaluoma HPK +5
Matti Kuparinen Ässät +5
Jari Viuhkola Kärpät +5
Tuomas Pihlman JYP +5
Colby Genoway Ilves +5

Jan Lundell HIFK +4
Tommi Huhtala Ässät +4
Ari Ahonen KalPa +4
Tomi Pettinen Lukko +4
Charlie Cook Lukko +4
Michal Birner TPS +4
Aki Uusikartano TPS +4
Jerry Ahtola HIFK +4
Jyrki Louhi HPK +4

Juho Mielonen SaiPa +3
Tony Virta HPK +3
Kalle Koskinen JYP +3
Pasi Määttänen Ilves +3
Kalle Sahlstedt KalPa +3
Tommi Miettinen KalPa +3
Joni Tuominen SaiPa +3
Joonas Vihko HPK +3
Iiro Tarkki Blues +3
Tomas Plihal TPS +3
Janne Jalasvaara KalPa +3

Harri Säteri Tappara +2
Marko Luomala Ässät +2
Jari Kauppila Pelicans +2
Lauri Tukonen Lukko +2
Justin Morrison Lukko +2
Mika Viinanen Kärpät +2
Atte Engren TPS +2
Martti Järventie HIFK +2

Jussi Pesonen Ilves +1
Antti Erkinjuntti TPS +1
Jani Lajunen Blues +1
Jani Tuppurainen JYP +1
Jere Myllyniemi SaiPa +1
Janne Ojanen Tappara +1
Jan Latvala Pelicans +1
Niclas Lucenius Tappara +1
Tuomas Huhtanen Ässät +1
Janne Keränen Lukko +1

FLOP-lista

Kamil Piros Ässät -13
Tuukka Mäntylä Tappara -13
Dale Clarke HIFK -13

Pekka Saarenheimo Kärpät -11

Sami Helenius Pelicans -6

Toni Häppölä Blues -5
Ilari Melart HIFK -5
Sami Ryhänen Tappara -5
Tomas Zaborsky Ässät -5
Kalle Kaijomaa JYP -5
Tom Koivisto Jokerit -5

Juha Pitkämäki Ilves -4
Markus Seikola Ilves -4
Jukka Laamanen HPK -4
Marko Jantunen Pelicans -4
Jarkko Immonen Blues -4
Juha-Pekka Hytönen JYP -4
Junior Lessard Ilves -4
Lee Goren Tappara -4
Tommi Nikkilä Pelicans -4
Janne Hauhtonen Jokerit -4
Ryan Murphy Blues -4

Jonas Enlund Tappara -3
Markku Tähtinen Pelicans - 3
Markus Korhonen Ilves -3
Santeri Heiskanen Blues -3
Marko Anttila Ilves -3
Teemu Aalto Kärpät -3
Kristian Kuusela Kärpät -3
Antti Hulkkonen Ilves -3
Samuli Suhonen Pelicans -3
Erkki Rajamäki Blues -3
Jens Skålberg TPS -3
Tero Määttä Ässät -3
Jani Rita Jokerit -3

Antti-Jussi Niemi Jokerit -2
Teemu Lassila HPK -2
Mike Radja TPS -2
Mikko Mäenpää HPK -2
Ilari Filppula TPS -2
Juha Lind Jokerit -2
Jussi Heikkinen Ässät -2
Kim Hirschovits HIFK -2
Jussi Timonen KalPa -2

Mikael Tellqvist Lukko -1
Tyler Redenbach SaiPa -1
Ville Nieminen Tappara -1
Dan Iliakis Ässät -1
Kari Sihvonen Pelicans -1
Esa Pirnes Jokerit -1
Jesse Jyrkkiö Ässät -1
Jesse Saarinen Pelicans -1

MTV3:n Urheilu ylläpitää kauden aikana viikon TOP ja FLOP listaa. Pistekertymä menee niin, että TOP-listan ykkönen saa +5 pistettä, toinen +4, kolmas +3, neljäs +2 ja viides +1. Vastaavasti FLOP-listan pelaajat saavat miinuspisteitä samoin perustein.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko