SKP sai kannattajakortit kerättyä ja tekee paluuta puoluerekisteriin

Suomen kommunistinen puolue SKP ilmoittaa saaneensa kerättyä tarvittavat 5  000 kannattajakorttia puolueen rekisteröimiseksi uudelleen.

SKP oli asettanut tavoitteeksi, että puolue saataisiin rekisteröityä uudelleen ennen ensi kevään kuntavaaleja.

Kannattajakortit viedään seuraavaksi oikeusministeriön tarkistettavaksi. Korttien keruu alkoi jo viime vuoden lokakuussa, mutta koronavirus rajoitti keräysmahdollisuuksia tänä vuonna, kun festivaalit ja muut tapahtumat jouduttiin perumaan.

Puolueen varapuheenjohtajan Mervi Grönforsin mukaan reilusti vasemmalla olevaa kommunistista puoluetta tarvitaan nykypäivänä, kun koronakurimus kurjistaa monien suomalaisten elämää.

–  Koronaa käytetään käsikassarana tavallisia ihmisiä ja heidän etujaan vastaan. Covid-19 on vakava ongelma, mutta on väärin sälyttää vastuu sen aiheuttamista kuluista työväenluokalle, jonka tuloista pääosa verokertymää karttuu. Vastuu työntekijöiden hyvinvoinnista kuuluu myös suuryrityksille, ei pelkästään työläisille ja julkiselle vallalle, Grönfors sanoi tiedotteessa.

SKP putosi puoluerekisteristä viime vuoden kesäkuussa, kun se ei saanut kansanedustajaa eikä kahden prosentin osuutta koko maan äänistä vuoden 2015 eikä vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.

Lue myös:

    Uusimmat