Sisäkatto MDF-paneelista

Helsingin keskustassa sijaitsevaan vanhaan kerrostaloasuntoon asennettiin kattopaneeli. Tällä kertaa se ei ollutkaan puuta – puutuote kylläkin – sillä kyseessä oli MDF:stä eli hyvin kovaksi puristetusta puuhiokekuidusta valmistettu lautapaneeli. Se on erittäin suoraa ja mittatarkkaa ja kun se on valkoiseksi peittomaalattu, puupaneelille ominaista kellastumista ja oksakohtien ajan mittaan tapahtuvaa esiin tuloa ei tapahdu.

Huonetilat ovat suhteellisen korkeat ja vanha katto verhoiltu styrox-laatoilla, jotka oli kiinnitetty liimalla. Ne oli ensimmäiseksi poistettava. Tämä ei ollut vaikeaa, sillä laatat irtosivat kevyesti pakkelilastalla työntelemällä.

Katto tutkittiin johtoilmaisimella sen varalta, ettei koolauspuita kiinnitettäessä osuttaisi sähköjohtoihin. Vanhojen laattojen poiston yhteydessä oli huomattu, että jostain syystä katossa kulkeva johto oli aikoinaan roilotettu auki ja jätetty sellaisekseen – asia ei vaatinut toimenpiteitä vaan jätettiin se ennalleen.

Paneeli kiinnitetään pääsäännön mukaan aina huoneeseen tulevan päävalon suuntaisesti, joten koolauspuut tulevat luonnollisesti poikittain siihen nähden. Niiden mitat voi valita varsin vapaasti ja koska täällä huoneet olivat korkeita ja kattoa sitä mukaa vara hiukan laskea, valittiin 45 x 45 mm rimat. Paneelin valmistajan ohjeiden mukaan koolausvälin tulee olla 300–400 mm; tässä valittiin pienin eli 300 mm, jolla kiinnityksestä tulee hyvin tukeva. Rimat kiinnitettiin kattoon lyöntitulpilla.

Itse laudat ovat mitoiltaan 120 x 12 mm ja ne kiinnitettiin paineilmakäyttöisellä hakasnaulaimella. Materiaali on tavanomaista lautapaneelia painavampaa ja sitä mukaa hakasiakin tuli totuttua tiheämpään. Jaon suunnitteleminen oli hiukan hankalaa: on aina pyrittävä välttämään kovin kapeiden suikaleiden sattumista katon mihinkään reunaan, mutta nyt se ei kerta kaikkiaan osoittautunut mahdolliseksi erilaisten kulmien ja koteloiden takia. Siksi päädyttiin lopulta yksinkertaisesti aloittamaan pisimmältä suoralta seinältä laudalla, jota oli kavennettu puolella mittaamalla todetusta kiilaamisesta - katto kiilasi 28 mm, joten lautaa siis kavennettiin 14 mm.

Pituussuunnassa olisi katon toisella laidalla voitu selvitä kokonaisilla laudoilla, mutta vastakkaisella laidalla seinässä oli pykälä, jonka jälkeen olisi joka tapauksessa jouduttu käyttämään jatkopaloja. Sen seurauksena katon eri puoliskot olisivat eronneet ilmeeltään liikaa, joten jatkopaloja käytettiin heti ensimmäisestä rivistä lähtien. Koska lauta on ympäripontattua, jatkoskohtien ei tarvitse olla koolinkien päällä. Kahta vierekkäistä lautariviä ei kuitenkaan saa jatkaa samasta välistä.

Uusi rivi voidaan tietysti aloittaa aina edellisestä jääneestä palasella. Tästä syntyy kuitenkin eräänlainen "tasa-askelmakuvio", kun lähtevä lauta siirtyy aina saman verran "eteenpäin" toisessa päässä. Siksi kannattaa ehkä varata lähtöihin muutamia erimittaisia paloja ja käytellä niitä sopivasti vaihdellen – kaikki palathan tulevat kyllä käytettyä, hukkaa siitä ei synny. Katon reunoille jätetään samanlaiset elämisraot kuin lautapaneelia asennettaessa – viisi, kuusi milliä. Viimeistä suikaletta kiinnitettäessä on silti tehtävä seinään pienet merkit koolauspuiden kohdalle; niin pienestä raosta niiden paikkaa ei näe.

Kiinnitys tapahtui hakasilla naaraspontin ylipitkästä huulesta. Asennusta helpotti tuntuvasti tukeva, kunnollinen teline. Valaisinta varten kattoon tehtiin reikä pienellä rasiaterällä – rasiaa sähkömies ei tule siihen asentamaan, mutta valaisinta kannatteleva koukku on reiän kohdalla. Johdon peitekuppi tulee aikanaan peittämään sen ja siksi se on parempi tehdä nimenomaan pienellä terällä.

MDF todettiin mainioksi paneeliaineeksi. Suoruutensa ansiosta jäljestä on helppoa saada todella hieno, kun lähtö vain on huolellisesti tehty. Panelointi viimeisteltiin niin ikään valkoisella 20 x 20 mm holkkalistalla.

Puutavaraliikkeissä on nähtävillä malliseiniä ja lisäksi valmistaja on tehnyt kuvaston, josta löytyy lisää vaihtoehtoja.

Lisätietoja:
E.T.Listat Oy, www.etlistat.fi

(JKA 2.2.2007)

Lue myös:

    Uusimmat