Sir Elwoodin hiljaiset värit -yhtyeestä on vähitellen muodostunut oma instituutionsa Suomi-rockin eliittiin. Omaa tietään kulkeneet ja linjansa pitäneet keskiolutjatsimiehet ovat löytäneet tiensä kuppiloista klubien kautta konserttisaleihin, jopa Kansallisteatteriin ja takaisin. Takana on lukuisia albumeita, monia radiohittejä, tarinoita, kannanottoja, keikkoja ja konsertteja, elettyä elämää. Hienoja muistoja ja uskollinen kuulijakunta.
Keväällä 1991 julkaistiin ensimmäinen Sir Elwoodin hiljaiset värit -albumi Varjoissa vapaan maailman, jota on myyty melkein 14 000 kappaletta. Single Sellaista se on sai paljon huomiota osakseen.
1990-luvun alussa Elwoodit keikkailivat lähinnä pienissä kuppiloissa ja loivat mainetta karismaattisella keskiolutjatsillaan. Keväällä 1992 julkaistiin singlenä Neiti kevät, joka oli yhtyeen ensimmäinen iso radiohitti. Kappale löytyy Sir Elwoodin hiljaisten värien toiselta, syksyllä 1992 ilmestyneeltä albumilta Yö tekee meistä varkaat, jonka jo 15 000 suomalaista on hankkinut omakseen. Yhtyeen keikkasuosio kasvoi, ja pienet kuppilat vaihtuivat klubeiksi.
Yhtyeen kolmas albumi Kymmenen tikkua laudalla räjäytti potin. Single Viimeisellä rannalla oli suuri radiohitti, ja levy on myynyt yli 20 000 kappaletta (kultaraja oli tuolloin 25 000). Kymmenen tikkua laudalla -albumi oli yhtyeen aikaisempiin levyihin verrattuna dynaamisempi ja soinniltaan vahvempi; radiopop ja mollikulkuri löivät ensimmäistä kertaa kättä. Albumilta löytyvät myös kappaleet Viimeinkin ja Älä mee.
Yhtyeen neljäs albumi Puoli viisi aamulla ilmestyi huhtikuussa 1995. Ensimmäinen single oli kappale Kuolen, toinen Hämärän taa. 14 000 kappaletta myyneen, arkoja ja tummiakin sävyjä sisältäneen levyn tuotti Janne Haavisto.
Huhtikuussa 1997 julkaistiin Puunukke, Sir Elwoodin hiljaisten värien viides albumi, jota on myyty melkein 11 000 kappaletta. Uudenlaista jämäkkyyttä tuttuihin Sir Elwood -tunnelmiin sekoittaneelta albumilta eniten radiosoittoa keräsi suuri suomalainen rakkaustarina Perunamaa. Syksyllä 1997 yhtye teki ensimmäiset konserttisalikeikkansa Turussa ja Helsingissä.
