Sipilä: Jos Fennovoima kaatuu, uusiutuva energia on vaihtoehto
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) uskoo yhä Fennovoima-hankkeen toteutumiseen.
Fennovoiman on jätettävä ydinvoimalan rakentamislupahakemus tänään. Hankkeeseen vaaditaan 60 prosentin osuutta EU- tai Eta-maista olevilta omistajilta.
Sipilä uskoo, että ehdot täyttävä hakemus tulee tämän päivän aikana.
– Jos ei tule ja molemmat hankkeet kaatuisivat, sitten tietysti kysymys on, onko tämä tarpeellista, Sipilä sanoo.
Hän oli aamulla vieraana MTV3:n Huomenta Suomessa.
Mikäli hanke kaatuu, eikä hakemusta tule, energian saanti korvattaisiin Sipilän mukaan tuontienergialla tai uusiutuvalla energialla.
– Silloin mennään tuontienergian varaan tai sitten ruvetaan rakentamaan ihan eri tavalla uusiutuvaa energiaa.
Energiayhtiö Fortum ilmoitti viime viikolla, että se ei ole saanut valmiiksi vesivoiman uudelleenjärjestelyä Venäjällä, mikä on vaatimuksena yhtiön osallistumiselle ydinvoimahankkeeseen.
Fortumin osallistuminen turvaisi Fennovoima-hankkeen eurooppalaisuusasteen.
Uusimmat
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seuraa sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
22:53
Mika Tommola tutustui purjekoululaiva USCGC Eagleen – "Onko tämä laivan keula vai pyrstö"
-
22:03
Cristal Snow on ollut sinkkuna 19 vuotta: "Olen vuosi vuodelta sulkeutunut enemmän"
-
21:40
Oppilaat löysivät koulun ympäristöstä sodanaikaisen ammuksen Hangossa – Luokanopettaja Jessica: "Hän tuli iloisesti huutaen..."
-
21:39
Yhdysvaltojen ulkoministeri Blinken saapui Suomeen – tapaa perjantaina Haaviston ja Marinin
-
21:21
Keihäänheitossa kauden kotimainen kärkitulos – "Suuria mahdollisuuksia"
-
21:00
Ihanat siirtolapuutarhamökit – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden seitsemäs finalisti
-
20:43
Venäjä vastasi Suomen noottiin tilien jäädytyksistä, Maarianhaminan konsulaattia ei olla sulkemassa – Haavisto: "Pitää kestää vähän merivettä"
-
20:17
Jokereiden iso päivä huipentui – fanien tempaus tuotti muhkean potin
-
20:13
"Syntymämerkki" alkoikin levitä yhdysvaltalaisnaisen kasvoilla – testit paljastivat, mikä se oikeasti oli
-
20:12
Esapekka Lapilta loistava avaustykittely Sardiniassa – Kalle Rovanperältä perusvarma suoritus
-
20:00
Pariisissa neuvotellaan sitovaa sopimusta ympäristön muovikuorman suitsimiseksi – muovijätteen määrän pelätään kolminkertaistuvan
-
19:35
Kylpyläosasto, 24 kylpyhuonetta ja jotakin suomalaisille rakasta – Jennifer Lopez ja Ben Affleck ostivat uuden miljoonakodin
-
19:33
Karhu seurasi pyöräilemässä ollutta Jounia – "Minä sille vähän käskytin"
-
19:26
Povaako Blinkenin Suomen-vierailu Bidenin tuloa? Tutkija: "Tyypillistä, sitä on nähty muidenkin maiden kohdalla"
-
19:01
Tee tämä kodin pikasiivous, kun aika on kortilla – Marttojen asiantuntija neuvoo: "Kannattaa huolehtia siitä, että..."
-
18:45
Emil Ruusuvuorelle kylmää kyytiä bulgarialaiskäsittelyssä – Heliövaara ja Glasspool jatkoon
-
Lataa lisää