Mainos

Sinilevien määrä merialueella lisääntynyt - lautat matkalla rantaan

Sinileväkukintojen määrä on lisääntynyt merialueilla. Ajelehtimisennusteiden mukaan levälautat ovat kulkeutumassa lähemmäs Suomen rannikkoa. Järvillä sen sijaan sinilevää on vuodenaikaan nähden tavallista vähemmän.

Läntisellä Suomenlahdella ja eteläisellä Saaristomerellä sinilevälauttojen määrä on selvästi lisääntynyt.

- Se johtuu siitä, että nyt on tullut hieman tyynempi sää. Vaikka sinilevää on runsaastikin vedessä, niin tuulisella säällä se sinilevämassa pysyy veteen sekoittuneena, kertoo tutkija Sirpa Lehtinen Suomen ympäristökeskuksesta.

Testausvaiheessa olevian ajelehtimismallien mukaan sinilevälautat ovat matkalla Suomen rannikolle päin. Lautat voivat ajautua rannoille, jos tuuli ei hajota niitä.

Levä ei ole kiusannut uimareita

Helsingissä Munkkiniemen uimarannalla on pieniä määriä sinilevää ja varoituskyltti on pystytetty.

- Huomasin kyltin. Vähän huolestuttaa, muttei kyllä ole uintisuunnitelmiakaan, niin ei se sillai haittaa, toteaa rannalla istuskeleva Onni Aalto.

- Ei kyllä huomattu kylttiä, kun tultiin tänne. Sinilevät eivät kyllä ole tänä kesänä haitanneet, kun on muutenkin tullut niin vähän uitua. Ollut vähän kylmä kesä, naurahtaa rantapiknikkiä viettävä Karoliina Rautavirta.

Marja-Liisa Nygren pulahtaa uimaan varoituskyltistä huolimatta.

- Huomasin kyltin ja olenkin odotellut sitä. Jossain kesän vaiheessa kyltti aina tulee. Ei se tähän asti ole minua estänyt uimasta enkä ole mitään oireita itsessäni huomannut.

Meressä paljon ravinteita leville

Vaikka sinilevä ei ole uimareita tänä kesänä juuri kiusannut, se ei tarkoita, että meren tila olisi parantunut.

- Pintalauttojen muodostuminen on kesän sääoloista kiinni. Tiedämme seurantamittausten perusteella, että ravinteita on vedessä paljon ja potentiaalia sinilevälautoille on, mutta tuuli on pitänyt ne veteen sekoittuneena, selittää Sirpa Lehtinen.

Järvillä sinilevää on tänä kesänä ollut tavanomaista vähemmän. Tällä viikolla levää havaittiin 43 järvellä.


Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.