Viime kesänä sattuneessa F1-onnettomuudessa oikean silmänsä menettänyt espanjalaiskuljettaja Maria de Villota on päässyt yli pahimmista vaikeuksista toipuessaan onnettomuudestaan.
Marussiaa testanneen Villotan pää osui kuorma-auton alhaalla olleeseen peräluukkuun.
- Minulla on edelleen hieman heikko olo ja päänsärkyjä, mutta pärjää hyvin. Kiireiset päivät vaativat veronsa, mutta olen rauhallinen, koska tiedän kaiken sujuvan hyvin. Aluksi oli vaikeaa tehdä päivittäisiä asioita. Avainten nappaaminen ilmasta tai vesilasin ottaminen oli ongelma, mutta nyt asiat ovat paljon paremmin, Villota kertoi.
Villota pystyy jälleen ajamaan henkilöautoa.
- Viime viikolla sain luvan palata rattiin. Pystyn jo arvioimaan aika hyvin välimatkoja. Minun luontainen ympäristöni on autossa ja olen iloisin siinä ympäristössä, espanjalainen kertoo.
Villota tekee nykyään työtä Kansainvälisen autoliiton kanssa avustaakseen naiskuljettajia moottoriurheilussa ja parantaakseen turvallisuutta.
- Minulla ei ole mitään kaunaa lajin kohtaan. Ainoa asia, jota haluan, on turvallisuuden parantaminen kilpailuissa ja testeissä.