Mainos

Silakasta trendiruokaa

Sunnuntaina 1.10. alkoi Helsingin vanhin perinnetapahtuma, Silakkamarkkinat 258. kerran. Markkinat jatkuvat koko ensi viikon.

Vielä 1800-luvun lopulla Helsingin silakkamarkkinoilla oli erityistä merkitystä kalan hintaan, sillä niillä määrättiin suolakalan hinta koko maassa. Helsingin kaupungilla oli reilut kaksi sataa vuotta sitten omiakin kalastajia, jotka nuotalla pyydystivät kalaa kaupunkilaisille ja saivat sillä ehdolla asuinpaikakseen saaren kaupungilta.

Vuosisatojen saatossa markkinoiden kalavalikoima on laajentunut ja perinteisen suolasilakan ja maustekalan rinnalle on uinut mitä moninaisempia silakkamarinadeja: sitruunaa, pihlajamarjoja ja tietysti valkosipulia.

Uusia silakkaruokia syksyn keitoksiin

Silakka ansaitsee kehuja ravitsemuksellisuudestaan. Se on myös monipuolinen raaka-aine ja taipuu useisiin tämän päivän uusiin ruokiin. Ruotoja arastavan kannattaa marinoida silakkaa miedossa etikkaliemessä tai muussa happamassa nesteessä, jolloin ruodot pehmenevät. Perheen pienimpiä ajatellen kalat voi jauhaa monitoimikoneessa murekemassaksi ja paistaa meheviksi pihveiksi.

Ohjeet uusiin silakkaruokiin ovat Pro kala ry:stä.

Limettimarinoidut savusilakat

800 g savusilakoita ( noin 400 g perattuna) marinadi: 1 dl öljyä 1 limetin mehu ja raastettu kuori 1 dl omenamehua 2 tl sokeria noin 1 dl tuoreita yrttejä silputtuna ( esim. basilika, kirveli, ruohosipuli) ripaus suolaa

Perkaa silakat fileiksi ja aseta laakeaan astiaan. Sekoita marinadin ainekset keskenään ja kaada kalojen päälle. Anna maustua jääkaapissa pari tuntia.

Koristele tarjoiluastia tuoreilla yrteillä ja limettiviipaleilla. Tarjoa keitettyjen perunoiden tai öljykastikkeella maustetun perunasalaatin kera. Maistuu myös vastapaahdetun ruisleivän päällä tai noutopöydässä kalaisana alkupalana.

Silakkasushi

(noin 30 sushisuupalaa)

sushiriisi: 5 dl puuroriisiä tai sushiriisiä 6-7 dl vettäawasezu-kastike:3 rkl riisiviinietikkaa 3 tl sokeria 1 1/2 tl suolaa

Keitä riisi vedessä kypsäksi. Sekoita awasezu-kastikkeen aineet hyvin sekaisin. Anna kypsän riisin seistä 10-15 minuuttia kantta avaamatta. Siirrä riisi isoon kulhoon ja sekoita joukkoon awasezu-kastike. Sekoita riisiä leikkausliikkein, älä painele tai survo.

sushirullat: 200 g tuoreita, nahattomia silakkafileitä 7 kpl paahdettuja nori-leväarkkeja 1/2 kurkkua 6 dl sushiriisiä noin 2 tl wasabi-tahnaa tai piparjuuren ja sinapin sekoitusta

tarjoiluun soijakastiketta

Levitä työpöydälle bambusta valmistettu sushin käärimismatto. Aseta nori-leväarkki matolle. Kostuta kädet vedellä ja painele noin puolen sentin kerros jäähtynyttä sushi-riisiä leväarkille.

Asettele nahattomia silakkafileitä ja pitkiä ohuita kurkkuviipaleita levyn etureunalle ja sipaise mukaan wasabia. Rullaa kääretortun tapaan bambualustaa apuna käyttäen.

Anna vetäytyä kylmässä ja leikkaa kääryleestä parin sentin paksuisia viipaleita. Tarjoa sushi-palojen lisänä soijakastiketta.

Silakkafileet nahattomiksi!Nahka irtoaa helposti kun otat tiukan otteen nahasta ja vedät kohti pyrstöpäätä.

Silakkamurekepihvit

(noin 14 kpl)

500 g silakkafileitä 100 g (1-2 kpl) keitettyä perunaa 100 g (1-2 kpl) keitettyä porkkanaa 2 munaa 1 dl kevytkermaa tai vettä 1 dl korppujauhoja 3 tl makeaa chilikastiketta tai ripaus chilijauhetta 1 tl suolaa 1 tl valkopippuria 1 dl tuoretta tillisilppua

Hienonna silakkafileet monitoimikoneessa. Lisää keitetyt perunat ja porkkanat ja anna koneen käydä, kunnes seos on tasaista massaa. Lisää seokseen munat, neste ja korppujauhot. Sekoita joukkoon mausteet ja anna makujen tasautua kymmenen minuuttia.

Muotoile mureketaikinasta pihvejä vedellä kostutetuin käsin ja paista ne rasvassa miedolla lämmöllä ohukaispannussa tai paistinpannussa molemmin puolin kullanruskeiksi.

Vinkki! Samasta mureketaikinasta voit muotoilla pyöryköitä tai kypsentää murekkeen vuoassa uunissa.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.