Sikainfluenssan kiihtynyt tahti Suomessa on yllättänyt viranomaiset.
Esimerkiksi työpaikoilla sikainfluenssan aiheuttaman sairauslomasuman arvioidaan alkavan parin viikon tai viimeistään parin kuukauden sisällä syksyn sijaan.
- Toki epidemian eteneminen on yllättänyt meidät, niin kuin se on yllättänyt monet muutkin maat. Sanoisin, että monissa suhteissa Suomi on kuitenkin varautunut erittäin hyvinkin. Jos esimerkiksi ajattelemme näitä rokotehankintoja, niin Suomi on ensimmäisten joukossa lähtenyt tätä asiaa järjestämään, sanoo ylilääkäri Markku Kuusi Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Hoitovastuu influenssasta siirtyy pandemiajakson aikana terveyskeskuksille. On arvioitu, että tällöin jopa neljäsosa suomalaisista sairastuu tautiin. Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok) anookin Sanomalehti Keskipohjanmaan mukaan 10 miljoonaa euroa terveydenhuollon kasvaviin menoihin.
- Pandemia saattaa tulla yllättävän aikaisin, joten se saattaa olla haasteellista monelle terveyskeskukselle. Etenkin, jos pandemia lähtee leviämään kovin nopeasti, niin silloin terveyskeskuksiin voi olla vaikeata saada lisähenkilökuntaa. Silloin toimintoja pitää suunnata eri tavalla. Ne ihmiset, jotka tekevät ei-kiireellisiä hoitoja, heidän työnsä pitää suunnata pandemiapotilaiden hoitoon, Kuusi arvioi.
Pandemiassa kotihoitoja jatketaan
Kuusi painottaa, että viranomaiset ovat luottavaisia siitä, että Suomessa selvitään hyvin tautisumasta. Influenssan hoito ei pandemian aikana tule poikkeamaan nykyisestä hoidosta.
- Kotihoito tulee olemaan keskeinen hoitomuoto jatkossakin. Sillä pystytään myös ehkäisemään ja hidastamaan taudin leviämistä. Lääkehoitoa ei tulla antamaan laajasti, koska lääkehoito ei ensinnäkään ole parantava, vaan se lievittää oireita, ja tiedetään, että perusterveellä ihmisellä tämä influenssa on perus kausi-influenssan kaltainen taudinkuvaltaan.
