Siipirikko JYP taisteli Bluesin nurin

Kärkkäinen, Pekka
Kärkkäinen, PekkaSM-liiga
Julkaistu 08.01.2002 14:33

Ahkeruus kovankin onnen voittaa, tuumi JYP, joka nitisti ankaran väännön jälkeen Espoon Bluesin 4-3 (0-1, 2-1, 2-1). Lähes kaksi erää näytti siltä, että Blues lähtee Jyväskylästä kiekkoliigan pisteet mukanaan. Toisen erän lopussa ja kolmannen alussa JYP salamoi kuitenkin muutamassa minuutissa neljä osumaa, jotka lannistivat vieraat.

JYP pääsi pyörittämään ensimmäisessä erässä runsaasti ylivoimaa. Kiekkoa jyväskyläläiset eivät saaneet Jarmo Myllyksen vartioimaan maaliin edes viidellä kolme vastaan. Toisessa erässä JYP:n ylivoimaruletti pyörähti kolmasti tyhjää.

Blues vieraili harvoin JYP:n maalilla, mutta espoolaiset tökkäsivät maalin sekä ensimmäisen että toisen erä alkuminuuteilla. Henkisesti vapauttavat maalit toisen erän lopussa laukoivat Jari Jääskeläinen ja Janne Hauhtonen. Osumilla oli aikaeroa vain 19 sekuntia.

Kun Harri Sillgren ja Tuomo Jääskeläinen järjestivät JYP:n johdoksi 4-2 heti kolmannen erän alussa, Bluesin valmentaja Hannu Kapanen kutsui joukkonsa aikalisälle. Tuloksena oli Teemu Elomon kavennus, mutta varsinaisesti uutta vaihdetta Blues ei saanut päälle.

Blues ei pystynyt hyödyntämään edes kahden pelaajan ylivoimaansa ottelun loppuhetkillä. Espoolaiset turhautuivat maalivahti Mika Lehdon torjuntojen takia. JYP pystyi pelaamaan kylmäpäisesti kolmellakin pelaajalla.

Teemu ja Miika Elomo ottivat kiihkeillä loppuhetkillä pelirangaistukset. Elomon veljesten hermot eivät kestäneet Bluesin tappiota.

JYP:n voitto on jonkin tason yllätys, sillä joukkue oli kovasti vajaalukuinen. JYP:n rivistöstä oli pois seitsemän miestä eri syistä. Laitahyökkääjänä koko kauden pelannut Pekka Kärkkäinen hääräsi nyt ykkösviisikon keskusmiehenä. Vakituinen ykkösnyrkin sentteri Olli Ahonen on pitkään pois leuan murtumisen takia. Kärkkäinen tuurasi Ahosta tyylikkäästi.

Ennakkoluulottomasti esiintyi myös 19-vuotias Tuukka Liimatainen, joka sai peliaikaa nelosvitjan laitahyökkääjänä. Liimatainen syötti JYP:n ensimmäisen maalin. Piste oli nuorukaisen ensimmäinen SM-liigassa.

Blues harrasti Jyväskylän kaukalossa pientä vilppiä. Tuloksena oli jäähysuma ensimmäisessä ja toisessa erässä.

Oma lukunsa oli maalivahti Jarmo Myllys, jolla oli runsaasti tappeluhaluja. Myllys huiski mailallaan jokaista JYP-hyökkääjää, johon ylti. Myllyksen suu kävi ahkerasti. Keskittyminen peliin tuottaisi konkarivahdille nähtyä paremman tuloksen.

Tilastot:

JYP-Blues 4-3 (0-1, 2-1, 2-1)

1. erä: 4.57 Ladislav Kohn (Tero Lehterä) 0-1. Jäähyt: 6.15 Kari Kalto B 2 min, 6.57 Cory Murphy B 2 min, 9.01 jr BLU (kärsi Teemu Virkkunen) 2 min, 16.17 Kohn B 2 min.

2. erä: 23.32 Valeri Krykov (Teemu Elomo) 0-2, 38.00 Jari Jääskeläinen (Tuukka Liimatainen) 1-2, 38.19 Janne Hauhtonen (Jarkko Glad) 2-2.

Jäähyt: 25.23 Matti Kuusisto B 2 min, 27.55 Jani Virtanen B 2 min, 29.58 Juha Gustafsson B 2 min, 31.26 Harri Sillgren J 2 min.

3. erä: 41.10 Sillgren (Tuomo Jääskeläinen) 3-2, 43.08 T Jääskeläinen (Sillgren) 4-2, Blues aikalisä 43.08, 47.51 T Elomo (Krykov) 4-3. Jäähyt: 45.16 Murphy B 2 min, 53.56 Kohn B 2 min, 56.00 T Jääskeläinen J 2 min, 56.41 jr JYP (kärsi Jouni Kulonen) 2 min, 59.41 Angel Nikolov J 2 min, 59.41 Miika Elomo (kärsi Mikael Jämsänen) B 2+2+20 min.

Jäähyt yht: JYP 4x2 min = 8 min, Blues 11x2 min ja T Elomo PRK ja Miika Elomo PRK = 62 min.

Torjunnat: Mika Lehto J 9+8+8=25, Jarmo Myllys B 16+9+7=32 (pois 58.49-59.41 ja 59.46-59.48 ja 59.52-60.00).

Tuomarit: Timo Kärkkäinen ja Reijo Ringbom (Antti Hämäläinen ja Janne Tikkanen).

Yleisöä 3345.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko