(Capitol)
Rock'n'roll on julistettu kuolleeksi jo monta kertaa, mutta mitä tulee rockin jälkeen? Sigur Rós tarjoaa siihen yhden vastauksen soittamalla hitaasti kauniita ja pitkiä kappaleita, huomattavalla äänenvoimakkuudella.
Islantilaisbändin näennäisestä outoudesta huolimatta (tai ehkä juuri siksi) huomio on taattu, kun bändi julkaisee samaan aikaan dvd:llä kiertuedokumentin ja Hvarf-Heim -tupla-cd:n. Toinen levyistä sisältää unplugged-taltioinnin ja toisella on valittuja paloja vuosilta 1995-2002, joista kolme on ennen julkaisemattomia.
Jos bändin viimeisimpien studiolevyjen lievästi pöhöttynyt sinfoniallisuus on alkanut kyllästyttää, Heim (Koti) tarjoaa miellyttävän yllätyksen. Jousilla vahvistettu yhtye soi akustisena maanläheisesti, hartaana ja jokaisen nuotin alleviivaten.
Laulaja Jónsi Birgissonin falsetti pääsee oikeuksiinsa riisutussa toteutuksessa, vaikka taustalla vaanii Sigur Rósin helmasynti: sisäänpäinkääntyminen. Sitä tunnetta ei ainakaan lievennä se, että laulukieli on itse keksitty islanninsekainen "hopelandish".
Bändin esikoislevyn (1997) nimibiisi Von tarjoaa mahdollisuuden vertailuun, sillä siitä on oma versionsa kummallakin levyllä. Akustisen Vonin puhti ei millään tahdo riittää kantamaan laajoja kaaria yli kahdeksaa minuuttia. Sähköisen Hvarf-puoliskon Von sen sijaan on vieläkin pidempi mutta kohoaa huimine kaikuineen majesteettiseksi esitykseksi.
Islantilaiset saivat vetoapua vuonna 2000, kun Radiohead nosti yhtyeen Euroopan-kiertueensa lämmittelybändiksi, ja hetken bändi paistatteli muodikkaan post-rock -tyylin eturivissä (joka sekin myöhemmin julistettiin kuolleeksi). Kun mukaan lasketaan Heima-dokumentin saamat kiittävät arviot, Sigur Rós on entistä vahvemmin osa nyky-Islannin omintakeista kuvastoa siinä missä saaren karu luonto, kalan haju, ökykallis viina, tai villeinä Manner-Eurooppaan investoivat sijoittajat.
Tupla-albumin kansiratkaisu on yhtyeelle tyypillinen jippo. Sen kertominen tässä ei olisi yhtä ilkeää kuin esimerkiksi hyvän leffan loppuratkaisun paljastaminen, mutta jääköön se silti yllätykseksi mahdolliselle levynostajalle.
teksti: Mikko Rita