Uinnin MM-kilpailuihin valmistautuvan Jani Sievisen tulehtuneet poskiontelot punkteerattiin tänään Perthissä. Sievinen on sairastanut sunnuntaista alkaen, mutta hänen mukaansa olo parani heti punkteeraamisen jälkeen.
Paitsi että paineet helpottivat poski- ja otsaonteloissa, Sievinen totesi mielialansa kohentuneen myös siksi, että neljä päivää jatkunut sähläys operaation kanssa on ohi.
-Sikäli helpottaa, että on päästy yksi vaihe eteenpäin, totesi myös uimareiden olympiaryhmän valmentaja Kari Ormo.
Kaiken huipuksi Sievinen joutui neuvomaan häntä hoitanutta lääkäriä, miten toimenpide tehdään. Aluksi lääkäri asetti Sievisen makuulle, mutta kun Sievinen vihjasi, että Suomessa punkteeraus tehdään istuvassa asennossa, hän otti potilaansa vihjeestä vaarin. Selitys tietämättömyydelle oli taudin harvinaisuus Australiassa.
Sievinen voi kokeilla tuntemuksiaan altaassa jo huomenna. Hänen poskiontelonsa tarkastetaan vielä maanantaina, minkä jälkeen alkaa vimmattu kiri ensi viikon lauantaina uitavaa 200 metrin sekauintia varten.
(STT)