SEY järkyttyi: Vapaaehtoisille lätkäistään 620 euron maksu eläinten auttamisesta

Suomen eläinsuojelu SEY on järkyttynyt uudesta eläinten hyvinvointilaista, jonka myötä vapaaehtoistoiminta loukkaantuneiden luonnonvaraisten eläinten hoitamisessa vaatii jatkossa 620 euron maksun.

SEYn mukaan loukkaantuneiden ja orpojen luonnonvaraisten eläinten hoito on Suomessa pitkälti vapaaehtoistoiminnan varassa. 

– Vapaaehtoistoimijat hoitavat näitä valtiolle kuuluvia eläimiä omalla kustannuksellaan ja omalla ajallaan. Uuden eläinten hyvinvointilain myötä muu kuin ensiapuluontoinen hoitotoiminta muuttuu ilmoituksenvaraiseksi. Yllätyksenä on tullut, että AVIt vaativat ilmoituksen käsittelystä 620 euron maksun, SEYstä kerrotaan.

Yhdistys kertoo pitävänsä tällaista maksua kohtuuttomana. Yhdistyksen mukaan tilanne johtaa todennäköisesti luonnonvaraisten eläinten
hoidon vähenemiseen. 

Uusi laki astui voimaan vuoden alusta

Uusi eläinten hyvinvointilaki (EHL) astui voimaan 1.1.2024. Tällöin voimaan tuli myös ilmoitusvelvollisuus luonnonvaraisten eläinten hoitolatoiminnan harjoittamisesta. 

Yhdistyksestä huomautetaan, että laki vaatii ilmoituksen myös laajamittaisesta seura- ja harrastuseläinten pidosta, mutta tämä maksu on vain 85 euroa.

Yhdistyksen näkemyksen mukaan 620 euron maksu on täysin kohtuuton. 

– Luonnonvaraisten eläinten hoito on Suomessa lähes kokonaan vapaaehtoisten pienimuotoista hoitolatoimintaa harjoittavien hoitajien varassa.
Hoitolatoimintaa harjoittavat henkilöt ovat useimmiten yksityishenkilöitä, jotka itse vastaavat hoidosta aiheutuvista kuluista. Yli 600 euron maksu johtaa todennäköisesti monen hoitolan työn loppumiseen, SEY toteaa tiedotteessaan.

Yhdistyksen mukaan luonnonvaraisten eläinten hoidolla on myös merkittävä rooli eläinten suojelussa ja luonnon monimuotoisuuden tukemisessa.

Neljä lunnia eksyi Suomeen – poliisi ampui yhden Joensuussa 0:47
Neljä lunnia eksyi Suomeen – poliisi ampui yhden Joensuussa

Lue myös:

    Uusimmat