Kokot ovat tuttuja näin lankalauantaina Pohjanmaan suunnalla, mutta osataan sitä etelämpänäkin.
Helsingin Seurasaaressa kokko syttyi illan suussa 37. kerran, talkoohengellä. Perinne syntyi aikoinaan pohjalaisten päätyessä pääkaupunkiin.
Kokkoja on sytytetty jo vuosisatoja karkotustarkoituksissa.
– Kokkotraditio on hyvin vanha. Se on tullut 1700-luvulta. Aikoinaan on uskottu niin, että sillä karkotetaan pahoja henkiä. On ajateltu sillä tavalla, että juuri pääsiäislauantai-iltana, kun Jeesus on haudassaan, niin silloin ihmiset ovat erityisen alttiita vaaralle ja näille noidille ja sen takia niitä karkotetaan polttamalla kokkoja, kertoo tilaisuuden järjestäjätahon edustaja, Helsingin Keskipohjalaiset ry:n puheenjohtaja Eila Rekilä.