Seurakuntavaalien äänestysinto laski, vahvistettu äänestysprosentti on 14,4 – täältä löytyivät innokkaimmat äänestäjät

Kiinnostivatko kirkkovaalit ketään? 12:27

Seurakuntavaalien äänestysprosentiksi on vahvistunut 14,4, ilmoitti Kirkon tiedotuskeskus torstaina. Äänestysaktiivisuus laski 1,1 prosenttiyksikköä neljän vuoden takaisista seurakuntavaaleista.

Vaalipäivä oli viime sunnuntai. Äänioikeutettuja olivat yli 16-vuotiaat luterilaisen kirkon jäsenet.

Innokkaimmat äänestäjät löytyivät Keski-Suomesta Kinnulan seurakunnasta, missä liki puolet äänioikeutetuista äänesti. Monissa suurissa kaupungeissa kuten Tampereella äänestysprosentti laski jonkin verran edellisiin vaaleihin verrattuna.

Vaaleissa valittiin noin 8 300 luottamushenkilöä 384 seurakuntaan. Naisten osuus valituista kasvoi hieman ja oli nyt noin 55 prosenttia.

Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä oli kuluvan vuoden tammikuussa 3,9 miljoonaa, eli noin 71 prosenttia suomalaisista kuului kirkkoon.

Lue myös:

    Uusimmat