Serbian vaalit järjestetään tänään uusiksi 30 äänestyspaikalla – oppositio boikotoi äänestystä

Serbia uusii aiemmin joulukuussa pidetyt vaalinsa tietyillä äänestyspaikoilla tänään. Syynä uusintaäänestykselle ovat oikeistopopulistiseen valtapuolue SNS:ään kohdistuvat vaalivilppisyytökset ja hallituksen vastaiset protestit.

Uusintaäänestys järjestetään 30 äänestyspaikalla. Yhteensä äänestyspaikkoja oli 17. joulukuuta pidetyissä vaaleissa yli 8 000.

Uusintaäänestys tuskin vaientaa protestiliikettä, sillä maan suurin oppositioryhmä eli Serbia väkivaltaa vastaan -liike ilmoitti jo etukäteen boikotoivansa uusintaäänestystä. Opposition mukaan uusintaäänestys muutamilla äänestyspaikoilla ei korjaa laajan vaalivilpin ongelmaa.

– Tietyillä äänestyspisteillä toistettavat vaalit eivät tee tyhjäksi tapahtunutta vilppiä eivätkä korjaa epäoikeudenmukaisuutta, joka tapahtui 17. joulukuuta (vaalipäivänä). Tämän vuoksi emme osallistu uusintaäänestyksen, koalitio sanoi lausunnossa tiistaina.

Vaalivoitto herättänyt närää myös Euroopassa

Pääosin opiskelijoista koostuva Borba-liike (Taistelu) ja oppositio ovat syyttäneet presidentti Aleksandar Vucicin oikeistopopulistisen SNS-puolueen voittamia vaaleja vilpillisiksi. SNS:n joulukuinen vaalivoitto on herättänyt närää myös läntisessä Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Kansainvälisten vaalitarkkailijoiden mukaan vaalipäivänä nähtiin useita sääntörikkomuksia. Virallisten vaalitulosten mukaan SNS-puolue voitti äänistä noin 46 prosenttia ja oppositioryhmä runsaat 23.

Mielenosoittajat vaativat äänestäjärekisterin tarkistamista, sillä se on heidän mukaansa syy väitettyyn vaalivilppiin.

Lue myös:

    Uusimmat