Selvänäkeminen ja yliluonnolliset kokemukset ovat usein arkoja ja henkilökohtaisia asioita. Omista kokemuksistaan ei mielellään puhuta suureen ääneen, höperönä pitäminen on monelle herkälle ihmiselle tuttu pelko.
Koska tieto tulevista tapahtumista perustuu omaan tulkintaan, kukaan ei voi todistaa tietojen paikkansapitävyyttä. Toisaalta moni kyseisen lahjan omaava ei koe sitä edes tarpeelliseksi.
Selvänäkeminen ei välttämättä tarkoita samaa asiaa kuin ennustaminen. Ennustamisella on kaikissa kulttuureissa pitkät perinteet, moni nykyihminen ei tule edes ajatelleeksi monia yhteyksiä. Vanhoja tapoja on muun muassa sään ennustaminen lumen määrästä tai marjasadosta. Monille tuttua on kasvien terälehtien nyppimiseen liittyvä ennustaminen. Näin saadaan selville rakastaako tietty henkilö vai eikö rakasta. Entä moniko meistä tietää, että sana arpa on alun perin tarkoittanut ennustamiseen käytettävää esinettä?
Erikoisia kokemuksia
Selvänäkijät ovat hyvin usein naisia. Ensimmäiset merkit ilmaantuvat yleensä nuorena.
– Huomasin jo lapsena omaavani erikoisia kykyjä. Koulussa esimerkiksi tiesin etukäteen, mitä saan kokeista, Virpi, 36, kertoo.
Virpi näki koenumeronsa visuaalisena ilmestyksenä. Samoin aikuisena koetut selvänäkemiset hän on kokenut nimenomaan kuvallisina tapahtumina. Kokemukset ovat olleet hyvin vahvoja ja selkeitä.
– Olen saanut viestejä ikään kuin valveunissa, ne ovat aina visuaalisia. Esimerkiksi isoäitini ilmestyi minulle kuolemansa jälkeen. Hän kävi läpi tiettyjä asioita, jolloin moni aiemmin epäselvä asia selvisi. Hän myös pahoitteli aikoinaan aiheuttamaansa mielipahaa.