Seksiä kotonaan myyvä espoolaisäiti Tiia paljastaa, miten hänen elämänsä muuttui julkisuuden myötä – "Joka kerta, kun olen ollut haastattelussa..."

Seksiä kotonaan myyvä espoolaisäiti kertoo kuulumisiaan – näin hän kuvailee työtään 2:12
Tiia ja Jouni Forsström astuivat MTV:n suoraan lähetykseen ja avasivat seksityön arkea!

Julkisuus monipuolisti maksullista seksiä myyvän Tiia Forsströmin asiakaskuntaa.

Seksipalveluita myyvä espoolainen Tiia Forsström julkaisi viime toukokuussa Ammattirakastaja-kirjan, jossa hän kertoo avoimesti harjoittamastaan seksityöstä.

Kirjan julkaisun myötä Forsström sai runsaasti näkyvyyttä mediassa. Julkisuuden seuraukset ovat olleet pääsääntöisesti hyviä.

– Joka kerta, kun olen ollut haastattelussa, se on poikinut uusia asiakkaita, Forsström kertoo MTV Uutisille.

Forsström ei tullut julkisuuteen seksityönsä kanssa ensi kertaa. Hän tuli aiheen kanssa esille jo vuonna 2016, jolloin julkaisi miehensä Jouni Forsströmin kanssa BDSM-aapisen.

– Voluumiltaan julkisuuden määrä on nyt toki ollut isompi.

Asiakaskunta monipuolistunut

Forsströmin mukaan asiakkaiksi on tullut paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät muuten olisi osanneet tai uskaltaneet hakea maksullista seksiseuraa.

– Esimerkiksi alkukesästä oli tosi iso buusti yli 60- ja 70-vuotiaissa asiakkaissa.

Seksityöntekijöiden suurin asiakasryhmä ovat heteromiehet. Forsström on havainnut, että julkisuuden seurauksena asiakaskunta on monipuolistunut.

– Parien, naisten ja muunsukupuolisten yhteydenotot ovat lisääntyneet. Joka kerta kun julkisuudessa joku puhuu ääneen seksityöstä omalla naamallaan, se madaltaa myös naisten kynnystä olla yhteydessä.

Vaikka julkisuuden vaikutukset ovatkin olleet pääasiassa myönteisiä, Forsström tiedostaa myös näkyvyyden haittapuolet.

– Julkisuus todennäköisesti myös karkottaa osan potentiaalisista asiakkaista.

Seksiä saa myydä, mutta ei markkinoida

Laki sallii seksin ostamisen ja myymisen. Laki kieltää parituksen ja ihmiskaupan sekä seksipalveluiden ostamisen alle 18-vuotiaalta, parituksen kohteelta tai ihmiskaupan uhrilta.

Parituksella tarkoitetaan tilannetta, jossa kolmas osapuoli hyötyy seksin myynnistä ja sitä koskevan lainsäädännön nojalla myös esimerkiksi seksin myynnin mainostaminen on kielletty.

– Tämä on laillista yritystoimintaa, mutta sitä ei saa markkinoida. Yrittäjän näkökulmasta se on absurdi tilanne.

Maksullinen seksi on edelleen tabu

Seksipalveluiden myyminen on edelleen monelle tabu ja harva seksityötä tekevä uskaltaa kertoa työstään julkisesti omilla kasvoillaan. Forsström on omalla toiminnallaan yrittänyt murentaa tabuja.

– Seksityötä tekevät ihmiset ovat seksin ammattilaisia. Heillä on tietoa ja ymmärrystä, jota kenellekään muulle ei välttämättä kerry.

Tällä hetkellä Forsströmillä ei ole suunnitteilla kirjoittaa uutta kirjaa. Kesäkuussa hän valmistui seksuaaliterapeutiksi.

– Nyt keskityn työntekoon sen sijaan, että opiskelen ja puhun aiheesta.

Lue myös:

    Uusimmat