Seiväshypyssä maailmanmestaruuden urallaan voittanut Tim Lobinger on menettämässä elämänsä syövälle. 50-vuotias saksalainen puhuu vakavasta tilanteestaan Bildin haastattelussa.
Lobingerilla diagnosoitiin leukemia eli verisyöpä viisi vuotta sitten. Kemoterapia ja kantasoluhoidot auttoivat peittoamaan aggressiivisen syövän, mutta syöpä palasi vuonna 2018.
Vuotta myöhemmin Lobinger vaikutti olevan jo täysin parantunut, mutta syöpäpiru palasi vuoden 2021 lopussa.
– Kaikki alkoi nivelongelmista. Yhtäkkiä minulla oli näkyviä lommoja kaikkialla kehossani. Jaloissa, hartioissa, päässä, Lobinger kuvaili ensioireitaan Bildille.
Lobingerille on tehty sädehoitoa ja immunoterapiaa, mutta ne eivät ole auttaneet.
– Minulle ei ole enää parannusta. Syöpäni on liian aggressiivinen.
– Lääkärit sanoivat minulle helmikuussa, että kuolema on lähellä. Minun piti tehdä järjestelyjä, paneutua hautajaisiini ja sanoa hyvästit rakkailleni.
"Kannattaa taistella jokaisen päivän puolesta"
Vaikeinta Lobingerin on ollut puhua asioiden synkästä jamasta kahdelle lapselleen. Hän on viettänyt tänä vuonna sairaalassa jo yli 150 päivää.
– Se ei ole todellista elämää. Elämisen arvoinen elämä tapahtuu ulkopuolella.
Lobinger ei ole kuitenkaan menettänyt elämänhaluaan.


