Seistola ja Vehviläinen iskussa MM-motocrossissa

Matti Seistola, Kuva: Sauli Mäkelä
Matti Seistola, Kuva: Sauli Mäkelä
Julkaistu 26.08.2007 20:20(Päivitetty 26.08.2007 20:47)

Matti Seistola kaasutteli kuudenneksi motocrossin MX2-luokan kauden viimeistä edellisessä MM-osakilpailussa Donington Parkissa Englannissa sunnuntaina. Seistolan kuudes ja yhdeksäs sija erissä nosti kangasalalaisen kahdeksanneksi kokonaispisteissä.

- Ihan kohtuullinen kisa, varsinkin jos vertaa viime viikonlopun kohellukseen. Tämä on vaikea rata, kiveä ja reikää riitti. Ajo oli hankalaa, mutta hyvä näin, kun pääsin kuudenneksi ja sijoitus sarjassakin parani, Seistola sanoi.

Voittoon pikkuluokassa kaasutteli kotikatsojien riemuksi Tommy Searle. Brittipilotti oli kakkonen avauserässä ja voitti toisen. Sarjassa Searle kipusi toiseksi ohi Christophe Pourcelin. Antonio Cairoli kruunattiin luokan mestariksi jo viikko sitten.

MX1-luokassa sunnuntaina kisannut Cairoli voitti isomman luokan kilpailun heti ensi kerralla. Italialainen Cairoli oli toinen ensimmäisessä erässä ja voitti toisen. Kakkoseksi kaasutti belgialaispilotti Kevin Strijbos.

Isomman luokan sarjajohtaja vaihtui Donigtonissa, kun Tshekin kilpailussa elokuussa loukkaantunut Joshua Coppins ei kyennyt Englannissa täysitehoiseen ajoon. Belgialainen Steve Ramon siirtyi johtopaikalle14 pisteen turvin.

Sarjan päätöskilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Hollannin Lieropissa.

Vehviläinen kolmas Tanskassa

Jussi Vehviläinen kipusi sunnuntaina jälleen palkintopallille MX3-luokassa. Siilinjärveläinen ajoi kolmanneksi Tanskan Randersissa. Voittoon päästeli ranskalaiskuljettaja Yves Demaria.

Erävoitto oli Vehviläisen ulottuvilla ensimmäisessä erässä, mutta Demaria oli hieman nopeampi. Toinen erä meni Vehviläisen osalta piloille kaatumisten vuoksi.

- Ensimmäinen erä meni aika hyvin. Ajoin siinä keulilla ensimmäiset 20 minuuttia. Demaria meni ohi, eikä minulla ollut paukkuja vastata miehen menoon, Vehviläinen sanoi.

Kokonaiskilpailussa Vehviläinen on viidentenä ennen kahta viimeistä osakilpailua.

Myös Jussi Nikkilä ylsi pisteille Tanskassa. Ensimmäisessä erässä jälkijoukkoon kaatuillut Nikkilä pysyi kakkoserässä pystyssä ja kiilasi kahdeksanneksi.

MX3-luokan seuraava MM-osakilpailu ajetaan ensi viikonloppuna Roggenburgin radalla Sveitsissä.

Donington Park, Englanti. Motocrossin MM-sarjan 14/15 osakilpailu:

MX1-luokka:

1. erä: 1) Kevin Strijbos Belgia, Suzuki 39.51,315, 2) Antonio Cairoli Italia, Yamaha jäljessä 9,194, 3) Ken de Dycker Belgia, Honda -16,306, 4) Mike Brown USA, Honda -18,954, 5) Tanel Leok Viro, Kawasaki -33,673.

2. erä: 1) Cairoli 40.10,950, 2) Strijbos -2,484, 3) De Dycker -23,197, 4) Ramon -26,293, 5) Leok -29,593.

Pistetilanne:
1) Ramon 466, 2) Joshua Coppins Uusi-Seelanti, Yamaha 452, 3) Strijbos 428, 4) Sebastien Pourcel Ranska, Kawasaki 427, 5) David Philippaerts Italia, KTM 406,…36) Marko Kovalainen Suomi, Honda 13, 37) Eero Remes Suomi, Honda 9, 38) Antti Pyrhönen Suomi, Kawasaki 9.

MX2-luokka:

1. erä: 1) Nicolas Aubin Ranska, Yamaha 40.24,881, 2) Tommy Searle Britannia, KTM -2,417, 3) Jeremy Tarroux Ranska, KTM -36,708, 4) Gareth Swanepoel Etelä-Afrikka -41,221, 5) Xavier Boog Ranska, Yamaha -47,830, 6) Matti Seistola Suomi, Honda -51,263.

2 erä: 1) Searle 40.32,902, 2) Tarroux -7,961, 3) Matteo Bonini Italia, Yamaha -10,703, 4) Dennis Verbruggen Belgia, Yamaha -13,077, 5) Aubin -13,259…9) Seistola -54,756.

Pistetilanne:
1) Cairoli 610, 2) Searle 478, 3) Christophe Pourcel 436, 4) Tyla Rattray Etelä-Afrikka, KTM 371, 5) Aubin 329, 6) Swanepoel 320, …8) Seistola 260.

Seuraava osakilpailu: Hollannin Lieropissa 2.9.

(MTV3-STT)