Seinäjoen teinisurma käsitellään suljetuin ovin

Seinäjoen teinisurmajutun oikeudenkäynti käydään suljetuin ovin. Asiasta päätti Etelä-pohjanmaan käräjäoikeus hetki sitten.

Murhasta syytetyn 15-vuotiaan tytön puolustus vaati oikeudenkäyntiä ilman yleisöä. Tytön asianajajan Kaarle Gummeruksen mukaan asia ei ole yhteiskunnallisesti niin merkittävä, että sitä pitäisi ruotia julkisesti.

– Pyydetään, että istunto järjestetään ilman yleisöä. Hän on ollut mielentilatutkimuksessa. En mene sen sisältöön. Siihen tullaan vetoamaan oikeudenkäynnin aikana. Hänen kuulemisensa yleisön läsnä ollessa vaarantuisi paineen alla, Gummerus sanoi Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa.  

Syytetyn tytön edunvalvoja oli niin ikään salaamisen kannalla. Hän vaati oikeutta ottamaan huomioon tytön mahdollisuudet sopeutua myöhemmin yhteiskuntaan.

Edunvalvoja Anni-Leena Mäki-Valtari katsoo, että tapauksen aiemmin saama julkisuus tukee ennemmin salaamista kuin julkista käsittelyä.  

– Asialla ei ole mitään yhteiskunnallista merkitystä, Mäki-Valtari sanoi.

Sen sijaan uhrin omaiset olisivat halunneet asian julkista käsittelyä. Omaisten asianajaja Esa Mäntynen sanoi, että salaaminen aiheuttaa esimerkiksi perättömiä huhuja, joita on jo ollut liikkeellä.

– Asianomistajat vastustavat suljettua käsittelyä. Erittäin tärkeä yleinen etu vaatii ainakin osittaista julkista käsittelyä. Tapahtuma on ollut yhteiskunnallisesti poikkeuksellinen, Mäntynen sanoi.  

– Ongelma on se, että kun ei ole julkinen, siitä aiheutuu erilaisia perättömiä huhuja. Asianomistajille, omaisille ja läheisille tulee valtavasti paineita.  

Oikeus päätyi siihen, ettei erittäin tärkeä yleinen etu vaadi sitä, että 15-vuotiaan syyte käsiteltäisiin poikkeuksellisesti avoimin ovin. 

Oikeus perusteli salaamispäätöstä epäillyn alaikäisyydellä ja sillä, että tapahtumat ovat jo tiedossa.

Lue myös:

    Uusimmat