Sebastian Ahon erikoinen kutsumanimi Carolina Hurricanesin kapteenille sai aikaan hämmennystä ja huvitusta

Sebastian Aho ylitti tiistaina 70 pisteen rajan ensimmäistä kertaa NHL-urallaan, kun hän onnistui maalinteossa Carolina Hurricanesin 6–1-voitossa Los Angeles Kingsistä. Joukkueen ykköstähti pääsi ottelun jälkeen myös paikallisen median haastatteluun.

Aholta kysyttiin Fox Sports Carolinasin haastattelussa muun muassa hänen mielipidettään joukkueen kapteenin Justin Williamsin merkityksestä hänelle ja muulle joukkueelle.

Aho jakoi kiitosta kolminkertaiselle Stanley Cup -voittajalle muun muassa hänen esimerkillisestä johtajuudestaan. Fanit repesivät kuitenkin sosiaalisessa eräälle Ahon Williamsista käyttämälle sanalle.

– Hän on välillä kuin isukki (englanniksi ”daddy”) minulle, ja välillä hän antaa hyviä vinkkejä jäällä ja sen ulkopuolella, ylisti Aho.

Osaa faneista huvitti Ahon daddy-sanan käyttö, sillä termillä on nykyisessä kielenkäytössä varsin seksuaalinen konnotaatio – etenkin jos se tulee aikuisen suusta.

– Haluan nauraa ja itkeä samaan aikaan. ”Hän voi olla kuin isukki minulle joskus.” Rakastan heitä, kommentoi yksi fani sosiaalisessa mediassa.

Yksi fani taas muistutti, että englanti ei ole suomalaisnuorukaisen äidinkieli.

– Hän suomalainen. Jättäkää hänet rauhaan, ohjeisti hän.

Alla Fox Sports Carolinasin virallisella Twitter-tilillään julkaisema haastattelu ja somereaktioita siihen.

Lue myös:

    Uusimmat